Apricorn

pricornin siluetti vastaa hyvin täsmällisesti belgianpaimenkoiraa, jossa on susimaista alkukantaista vivahdetta. Koko rakenne perustuu hoikkuudelle ja siroudelle, tehden nartusta erityisen kevyen näköisen. Kehon muodot ovat pehmeän hillityt, korostaen pään teräviä ja kapeita muotoja. Koko kasvojen luusto on terävän mallinen, kuono on pitkä sekä kirsua kohti kaventuva. Pää on kooltaan pienehkö jossa suuret pystysuuntaiset korvat kiinnittyvät korkealle. Kaula on lyhyehkö ja kaareutuva, liittyen siististi ilmavaan sekä hentoon runkoon.
Apricornin rakenne tukee akrobaattista osaamista, tehden nartusta notkean sekä jäntevän. Lihaksistoltaan narttu on maltillinen, mutta hyvä kuntoinen.
Liikkeet ovat kevyet, mutta näyttävät. Askellus on pienien tassujen varassa liki äänetöntä. Runkoon nähden jalat ovat todella pitkät, korostaen nartun ryhtiä sekä ylväyttä.

Turkiltaan Apricorn on runsas. Karvanlaatu on pääosin silkkimäisen hienoa ja ohutta, verhoten kevyen kehon kuin harsoon. Karvapeite ei ole monikerroksinen karsien nartun olemuksen kokoa. Turkki muodostaa Apricornille runsaan kauluksen, joka laskeutuu pitkänä ohuena karvana myös rintakehän kautta vatsan puolelle. Häntä on tuuheahko ja huomattavan pitkänomainen, roikkuen pääosin hieman alle kintereiden korkeuden.
Apricornin silmät ovat terävänmuotoiset ja kapeat, sekä susimaisen vinoon asettuneet. Kynnet nartulla ovat näyttävät niin pituuden kuin terävyydenkin puolesta.

Apricornin hallitseva turkinväri on synkähkö musta vähäisellä korppimaisella sinisävyisellä kiillolla. Kuviot nartun turkissa ovat vähäiset, tämän kasvoja halkoo hiekanvärinen ruskea, joka vallitsee myös raajojen takaosissa. Selässään narttu kantaa vähäisiä ruskeita raitoja jotka selkää pitkin laskiessa muuttuvat harmahtaviksi. Myös korvan taustat ovat harmaalla värittyneet. Niskavillat sekä vatsapuolen karvat ovat puhtaan luunvalkoiset.
Apricornin silmät ovat pistävän sinertävät. Kirsu ja polkuanturat ovat tumman harmahtavat.

Soturittarien satamasta kauemmas ajautunut Apricorn joutui kohtaamiseen turhankin innokkaan kosijan kanssa. Juniperiksi itsensä esitellyt uros sai Apricornin kauhun valtaan, eikä narttu puolustautuessaan edes ymmärtänyt ajavansa uroksen surman suuhun. Pudotettuaan Juniperin alas rantakalliolta palasi narttu muutaman päivän päästä poimimaan talteen belgialaisen turkiksen sen omakseen ottaen.
Turkis on hyväkuntoinen ja sinisävytteinen aiemman kantajansa mukaisesti. Apricorn kantaa turkista erityisesti kylminä vuodenaikoina.

pricorn on kokenut menneisyydessään paljon ja useiden ikävien tapahtumien seuraukset ovat yhä päivittäin läsnä nartun rikkonaisessa, mutta merkittävän tarkoituksen löytäneessä elämässä. Erityisesti uroksia kohtaan kumpuava pelko ja viha elävät ja heijastuvat koirasudesta ulospäin vahvasti näyttäytyen yleisenä varovaisuutena ja varautuneisuutena.
Siinä missä useimmat nartut ja saman lauman jäsenet oppivat tuntemaan Apricornin hillittynä, miellyttävänä ja jopa arvokkaana tahona, kohtaavat vastakkaisen sukupuolen edustajat hyvin räikeästi erilaisen persoonan. Raidakas on oppinut välttelemään urosten seuraa kaikilla osaamillaan keinoilla ja minimoikin mieluusti riskit yllättäviin kohtaamisiin näiden kanssa. Edes yksin kulkeminen ei tunnu Apricornista tyypillisimmin turvalliselta, minkä vuoksi kuningatar hakeutuukin mieluusti isompiin joukkoihin ja hakee niistä suojaa sekä mielenrauhaa.

Urosten seuraan vastentahtoisesti päätyessään Apricorn käyttäytyy paranoidisesti, sekavasti ja jopa täysin vailla harkintaa. Pelko on tehnyt syvät juuret nartun mieleen ja kyky luottaa uroksiin on hyvin alittunut eikä normaali kanssakäyminen välttämättä onnistu edes pitkän suostuttelun tai vedenpitävien todisteiden jälkeen.
Toisinaan painostavat ja pakenemiselle mahdottomat tilanteet voivat ajaa nartun jopa pelkoaggressiivisuuden puolelle, jolloin vaarassa voi vastapuolen lisäksi olla jopa Apricorn itse.
Apricorn tietää ja tuntee tavoitteensa ajamastaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta, muttei näe aina ajamansa agendan radikaalisinta puolta täysin realistisissa mitoissa. Joskus tummaturkin pelko ja siitä muodostuva halveksunta voivat näyttäytyä liioiteltuna ja jopa dominoivina.

Laumansa vihollisiin Apricorn suhtautuu pitkäjänteisesti ja pyrkii aina harkitsevaan suunnitteluun impulsiivisen ja vaarallisen toiminnan sijasta.
Jokainen soturitar on kuningattarelle mittaamattoman tärkeä, eikä nartun toiveisiin kuulu uhrata joukostaan ketään. Strategiointi on koirasuden ehdottomia vahvuuksia, mutta pidättyväisyys toiminnalle selittyy lujasta siteestä omiin laumalaisiin, joiden turvallisuus merkitsee Apricornille kaikkea. Jos pasifistisiin aatteisiin nojaava sinisilmä voisi vaihtaa oman henkensä muiden narttujen loputtoman onneen, tekisi omistautunut kuningatar sen hetkeäkään epäröimättä ja kohtaloaan surematta.

Soturittarien keskellä Apricorn kaikesta kiinnostunut ja osallistuu aktiivisesti lauman sisäisiin tapahtumiin. Apricorn on avoin, yhteistyökykyinen sekä sosiaalinen joka näyttäytyy valmiutena auttaa apua tarvitsevia.
Kuningattaren roolissaan tummaturkki voi helposti sortua arvokkuudessa pidättäytyvään jäykkyyteen sekä vähäpuheisuuteen, mutta pinnan alla on huoletonta ilonpitoa kaipaava sekä rakastava narttu.
Ystävänä Apricorn on lojaali hulluuteen saakka sekä aina valmis asettamaan läheisimpiensä tarpeet omiensa edelle. Vaikkei narttu olekaan etenevä näyttämään kiintymystään osoittaa Apricorn sitä usein hartaasti kuuntelemalla ja pienillä teoilla ja eleillä.

Ulkopuolisiin koirasuden suhtautuminen on usein aluksi pidättyväinen, mutta saman sukupuolen edustajiin narttu kohdistaa aina tietynlaista arvostusta. Apricorn tutustuu mielellään muihin narttuihin ja on lähtökohtaisesti hyvä tulemaan toimeen monenlaisten persoonien kanssa.
Pentuja kohtaan Apricorn on kuitenkin vähintäänkin kankea ja tottumaton, eikä mieluusti ole liian läheisissä tekemisissä nuorten elämän alkujen kanssa. Suurin syy välttelyyn, kätkeytyy Apricornin haluun pakoilla muistutusta omasta jälkikasvustaan, josta narttu ei kaipaa pienintäkään puheenaihetta ja sen myötä kiusaa itselleen. Omalla tavallaan tummaturkki osaa kuitenkin iloita lauman uusista jäsenistä ja tuoreiden äitien onnesta, sekä menetellä näitä kohtaan avuliaasti sekä ystävällisesti.

Sisimmässään salamyhkäinen ja mietiskelevä Apricorn on varsin herkkä stressille ja sen kuormitukselle. Vastoinkäymiset iskevät narttuun rajusti, mikä johtaa turhankin helposti lannistuneeseen käytökseen sekä ajoittain jopa täyteen hermoromahdukseen. Tällaisina aikoina narttu vaatii aikansa toipua takaisin omaksi johdonmukaiseksi itsekseen.
Toisinaan Apricornin jyrän alle jäänyt olemus ja ponnettomuus saattavat herättää huolta lauman kesken, mutta nartun leima vaikeuksista härkäpäisesti ylös syöksyvänä sallii tälle oman ajan toipua ja käsitellä asioita.
Luottamus Soturittariin on koirasuden henkinen voimavara antaen tälle kaikki syyt kulkea eteenpäin vaikeuksista huolimatta.

Syvien kiintymykseen viittaavien tunteiden kanssa Apricorn on selvän lakastunut ja osaamaton. Kaikki Apricornin tähänastisen elämän tuottamat syvät tunteet ovat olleet vääristyneistä olosuhteista kummunneita, mikä on rajoittanut nartun kykyä ihastua sekä osoittaa suoraa lämpöä muita kohtaan.
Jossakin tunneköyhän kuorensa sisässä Apricorn voisi kuitenkin olla kykenevä ihastumaan tai jopa rakastumaan, mutta syvälle istuttuneet trauman juuret eivät tee siitä helppoa saatikka luontevaa.

    LUKU I.

Apricorn ja tämän nimettömiksi jääneet sisarukset saivat julman alun elämälleen väkisin makuusta. Pentujen äiti Damica, oli vasta siirtynyt nauttimaan elämästään vapaudesta, kun kohtalo ajoi tämän polulle uroksista koostuneen joukon kanssa. Kotikasvattajan luona tavattomankin syvää luottamusta muihin koiraeläimiin tuntenut Damica ei osannut varoa ja maksoi siitä karvasta hintaa kandidaatti toisensa perään.
Tapahtumat jättivät Damican raskaaksi nimettömäksi jääneelle sudelle. Ilman Mordanaa, Damicalle läheiseksi käynyttä ystävää olisi narttu luultavasti riistänyt henkensä. Kaksikko asettautui elämään turvalliseksi mieltämälleen paikalle, eikä Mordana sallinut enää ainoankaan häirikön lähestyä heitä ajaen tiehensä toisinaan jopa hyväntahtoisimmat.

Ihmisten läheisyyteen tottuneet koirat käyttivät näitä sijainnissaan hyväksi, pystyen täten pitämään ainakin arimmat pahantekijät poissa kimpustaan. Kun kesän viimeiset helteet hiipuivat ja syksy eteni vauhdilla kohti päätöstään, synnytti Damica neljä raidoin ja ruskein kuvioin kirjottua pentua. Ainoalle tyttärelleen Damica antoi nimeksi Apricorn.
Heikkoina syntyneet urospennut hiipuivat päivä päivältä ja syksyn viimaisten öiden kottaessa nämä menehtyivät. Menetys koetteli niin Damicaa kuin Mordanaakin, ajaen molemmat huoltajista huolehtimaan tyttärestään kaikella mahdillaan.


    LUKU II.

Nuori Apricorn kasvoi ihanteellisessa perheessä ja, vaikkei tämä saanutkaan elämäänsä osalliseksi varsinaista isähahmoa, ei tummaturkki koskaan kyseenalaistanut tai kummaksunut kahta äitiään. Vuosien saatossa Mordanan halu suojella niin Damicaa kuin Apricorniakin kasvoi ja kärjistyi. Halu säästää perhe enemmältä määrältä tragedioita oli käydä tämän kohtaloksi satunnaisen urosjoukon kulkiessa heidän pienen reviirikaistaleensa lävitse.
Provosoitu joukko ei katsonut hyvällä narttujen suusta kantavaa komentoa painua hiiteen, mikä sai nämä pieksemään Damican julmasti hengiltä. Mordanalle ja Apricornille jäi vaihtoehdoksi alistua urosten mielivaltaisen tahdon alle. Rakkaansa menettänyt Mordana suostui kaikkeen Apricornin vuoksi, muttei uhrannut sekuntiakaan suunnitellessaan heidän yhteistä pakoaan. Nartut joutuivat raatamaan ruuanhankkijoina, mutta myös muut vaateet seurasivat hyvin nopeasti perässä. Mordana otti vastuulleen urosten muiden tarpeiden tyydyttämisen toivoen sen pitävän Apricornin turvassa.

Nopeasti urokset kuitenkin kyllästyivät masentuneissa vuosissaan vanhenneeseen Mordanaan, yrittäen käydä lupaustensa vastaisesti Apricornin kimppuun. Se katkaisi Mordanan kamelin selän ja raivoonsa tukien tämä onnistui surmaamaan yhden uroksista. Kahdella yhtä vastaan käydessään urokset onnistuivat ajamaan Mordanan ahtaalle, mutta Apricornin liittyessä kahakkaan onnistuivat nartut lopulta pakenemaan orjuuttajiaan.

Mordana oli joutunut maksamaan kalliin hinnan urheasta vastarinnastaan. Tämän silmät oli kaivettu ulos kuopistaan ja toinen etujaloista oli murrettu useasta kohtaan. Oli Apricornin vuoro huolehtia jäljellä olevasta äidistään. Nuori narttu teki Mordanan eteen kaikkensa, mutta lopulta tulehdukset levisivät koko kehoon ja talven tuoma väsymys nukutti belgialaisen ikiuneen.
Apricorn jäi yksin maailmaan kahden vuoden ikäisenä. Paljon nähnyt ja kokenut narttu oli oppinut maailman julmuuden, sekä kypsynyt pärjätäkseen omillaan.
Vaistoksi muotoutunut pelko piti nartun kaukana uroksista. Tämä vältteli näitä kaikin mahdollisin keinoin, jottei joutuisi kokemaan tai todistamaan enää kaikkia menneisyytensä kauhunhetkiä. Julman urosjoukon aikaansaamat tuhot olivat mittavat Apricornin herkkänä syntyneelle sydämelle. Se sai rauhallisen ja lempeänä tiedetyn sielun veren kiehumaan. Viha ja katkeruus olivat jopa vähällä ajaa sinisilmän hulluksi.
Lopulta kaikki kerääntynyt paine purkautui Apricornin käydessä vihastaan sokeana itseään vanhemman uroksen kimppuun. Raivosta oli tummaturkille vain niukasti apua uroksen saadessa yliote ja retuuttaessa pienempänsä luovuttamiskuntoon. Uros päätti vangita Apricornin ja ajaa tämän mielenterveyden äärirajoille saakka. Kaiken kokemansa seurauksesta Apricorn alkoi potea väkevää Tukholman syndroomaa vangitsijaansa kohtaa, ollen lopulta vähällä kadottaa itsensä kokonaan.


    LUKU III.

Apricorn ehti kuvitella koko loppuelämänsä olevan sinetöity, kunnes kaksi yhteen lyöttäytynyttä narttua Pandemonium ja Obsidian havaitsivat tilanteet ja puuttuivat siihen ennen näkemättömällä tavalla. Nämä auttoivat Apricornin pois uroksen vallan alta, jättäen tummaturkin syvään kiitollisuuteen molempia kohtaan.
Pandemonium ja Obsidian auttoivat raidakkaan takaisin jaloilleen, eikä kulunut kauan, kun Apricorn saattoi kutsua kaksikkoa ystävikseen. Kolmikon side oli voimakas eikä sinisilmä koskaan saattanut tuntea oloaan turvallisemmaksi kuin ystäviensä seurassa.

Kolmikoksi muodostunut joukko kiersi ympäri Japanin, pyrkien jatkamaan heidät yhteen liittänyttä hyvän tekoa. He puuttuivat väkevin ottein havaitsemiinsa vääryyksiin pelastaen epätoivoisia narttuja väkivaltaisten urosten kynsistä. He ottivat vastaan pentuja äideiltä jotka eivät pystyneet näistä huolehtimaan.
Joukko alkoi kasvaa kolmen nartun ympärille kuin vahingossa ja lopulta määrä hipoi paria kymmentä. Apricorn päätti ystäviensä rohkaisusta virallistaa joukon toiminnan ja perusti ympärilleen lauman nousten itse sen johtohahmoksi; kuningattareksi. Soturittariksi nimetty joukko kiersi Japania aikansa, kunnes varsinainen reviiri alkoi näyttäytyä kannattavana hankintana.


    LUKU IV.

Aprcironin epäonneksi sana uudesta, yksin nartuista koostuvasta laumasta levisi nopeasti myös väärille tahoille. Uroksia avoimesti inhoavan lauman puhdas keulakuva tahdottiin häpäistä lukuisten toimesta ja niin lopulta onnistui tapahtuakin.
Apricorn siepattiin laumansa keskuudesta, hyväksikäytettiin ja jätettiin traumatisoituneena löytämään tiensä takaisin. Tummaturkki tiesi varhain jääneensä kaiken seurauksena tiineeksi, mutta yritti viimeiseen saakka kätkeä niin tapahtuneen kuin raskautensakin. Sinisilmä ei uskoutunut asiasta edes parhaille ystävilleen, vaikka salailu sai karkean päätöksensä kaiken käydessä ilmeiseksi. Apricorn synnytti yksityisesti etäällä laumastaan viisi pentua, joista yksi menehtyi heti synnytyksen alussa. Jäljelle jäi vain kolme urosta ja yksi narttupentu.
Inhonsa ruoskimana Apricorn päätyi radikaaliin tekoon, purren kuoliaaksi vastasyntyneet urokset. Apricorn hautasi urospennut ja uskotteli niin ystävilleen kuin tovereilleenkin niiden menehtyneen luonnollisiin syihin. Apricorn ei kuitenkaan halunnut toimia äitinä edes viimeiselle pennulleen Mereliksi nimeämälleen nartulle ja jätti tuon luotetun laumalaisen Sahran huostaan. Laumansa kuningattarena Apricorn painoi päänsä entistä ankarammin lauma asioiden hoitoon, löytäen omista kokemuksistaan lisää halua ja tarmoa nujertaa urosten ylivalta.

Apricorn asetti laumalleen häpeilemättömiä tavoitteita ja päätti lopulta vallata reviirin Miyagin prefektuurista, yhdestä sen hylätyistä satamista. Aluetta hallitsi sovinistinen joukko uroksia, jonka ärhäkkä soturitar joukko ajoi vaivatta matkoihinsa yllätyshyökkäyksen turvin.






Soturittarien valloitettua Miyagin satama itselleen sopeutui narttujoukko meren läheisyyteen muitta mutkitta, ansoittaen kekseliäästi ympäröivän metsän erilaisilla rakennelmillaan. Määrätietoisuutta kasvattanut Apricorn jatkoi lauman toiminnan rakennuttamista samalla, kun uudet liittyjät saapuivat yksi toisensa jälkeen sataman suojiin.
Siinä missä Apricorn kohtasi kaikki liittymisestä kiinnostuneet vastaanottavasti ja lämpimästi, sekä kohteli oman laumansa jäseniä näihin suhteita solmien, oli ulkopuolisten kohtaaminen yhä nartulle haasteellista. Täysin Apricorn ei myöskään voinut välttyä kohtaamasta lauman alueille eksyneitä uroksia joille sinisilmä pyrki poikkeuksetta tekemään selväksi, ettei näiden paikka ollut lähelläkään narttujen turvasatamaa.

Laumansa ja sen elinolojen kannalta Apricorn piti merkittävänä saavutuksena onnistua solmimaan yhteistyön liittouma suuremman lauman kanssa. Kapinallisten tasa-arvoa ajavat aatteet sovitti kaksi laumaa saman tavoitteen äärelle lauman johtajattaren Leylan saapuessa henkilökohtaiseen neuvonpitoon Apricornin luokse. Yhdessä kaksikko loi yhteisymmärryksen laumojen välille valmiina auttamaan toinen toistaan.

Kapinallisten tapaamisesta ei kulunut kauan, kun Soturittaret havaitsivat ensikerran merkit aggressiivisesti käyttäytyvästä karhusta reviirinsä liepeillä. Ajan myötä karhun motiivit ja tavoitteet kävivät selvemmiksi tämän käydessä vahingoittamaan järjestelmällisesti narttulauman jäseniä. Apricorn nosti karhun tuoman uhan oitis lauman huolenaiheiden kärkeen neuvoen jokaista laumalaista kulkemaan seurassa.
Yritykset välttää karhun kohtaaminen eivät estäneet Apricornia joutumasta Yuuksi kutsutun karhun kynsiin. Karhun hyökkäys haavoitti Apricornia merkittävästi, mikä pakotti soturittaret kuljettamaan hänet ihmisten luo hoidettavaksi. Ihmisten hoitojen ja lääkkeiden avulla Apricorn parani hiljattain, mutta paluu villikoiraksi oli epävarmaa. Ihmisten suunnitelmien mukaan villikoira sterilisoitiin ihmiskotiin sijoittamista varten, mikä siunasi Apricornia kyvyttömyydellä enää koskaan saada pentuja.

Apricorn autettiin pakenemaan ihmisten luota ja paluu huolestuneen lauman keskelle oli kuningattarelle suoranainen helpotus. Koirasuden poissaolon ajan laumasta pitivät huolta Apricornin kaksi luotetuinta ystävää; henkivartija Pandemonium ja sotapäällikkö Sigurd.
Palattuaan Apricorn pyrki pitämään pienen laumansa entistä paremmassa suojassa karhulta, mutta tilanne vaikutti kärjistyvän alituiseen.

Pahin pommi yhä niin henkisesti kuin fyysisesti toipuvalle kuningattarelle oli kuitenkin hänen tyttärensä; Merelin odottamaton paluu. Merel palasi Soturittarien pariin tuoden mukanaan omana vankinaan Alppien vartijoiden johtajan Linuksen. Tyrmistynyt Apricorn hätääntyi Soturittarien pahimman vihollisen läsnäolosta laumassaan ja kiirehti kätkemään uroksen sulkemalla tämän selliin sen toivossa, että voisi neuvotella tämän kanssa myöhemmin molemmin puolisesta avusta ja järjestelyistä.
Ennen kuin asiat etenevät Linuksen suhteen Apricorn yllättää tyttärensä järjestämästä pahoinpitelyä Soturittarien satamassa. Asiaa vain hetken harkittuaan kuningatar määräsi Merelin Linuksen tavoin vangituksi.

Isä: --
Äiti: Damica †
Kasvattiäiti: Mordana †

Jälkikasvu: Merel

Apricorn kasvoi kahden nartun kasvattamana; äitinsä Damican sekä tämän elämänkumppanin Mordanan hellässä huomassa narttu oppi tavallisuudesta poikkeavaa perherakennetta. Isäänsä Apricorn ei koskaan oppinut tuntemaan, eikä tästä koskaan puhuttu perheen kesken. Narttu välttyi kokonaan tiedolta jonka mukaan hänen isänsä oli yksi Beretselien susisuvun jäsenistä.
Oman ainoan jälkeläisensä Apricorn sai aivan liian nuorena ja kykenemättömänä rakastamaan tätä. Myöskään Merelin isää, tumman puhuvaa sutta kukaan ei oppinut tunnistamaan saati nimeämään.

Ääni: Cate Blanchett
Hyvin naisellinen matala, mutta vahvan soinnikas ääni. Apricorn sopisi hyvin julkiseksi puheenpitäjäksi äänensä kantavuuden ja karisman ansiosta. Ulkokuoreltaan hento narttu kantaa äänensä kunnialla ja osaa käyttää sitä kohdatessaan kaltaisiaan. Apricorn ei korota ääntään useinkaan huudoksi vaan puhuu rauhallisin, hyvin taotetuin sanoin.