Äkräs

Tsarvoinien primitiivisen lauman epätasa-arvoa kukoistavasta yhteisöstä Siperiaan paennut sudetar synnytti eräänä koleana alkutalven iltana kolme susivoittoista sekarotuista. Rikkaan ja laajakirjoisen sukutaulunsa puitteissa pentue oli hyvin keskenään erilainen – kasvaessa erilaiset piirteet erottuivat paremmin, jonka jälkeen emä saattoi nimetä jälkeläisensä. Tummimmasta tuli hetken uumoilun jälkeen Äzovka.
Äzovkan ja tuon sisarusten elämä Beretsel-suvussa soljui eteenpäin tavanomaisesti. Vaikka paremmasta tietämätön jälkikasvu ei sitä nähnyt, heidän koko elämäänsä vaikutti räiskyvästi heidän emänsä taannoin murskattu luonto. Hyväksikäytetty ja arvottomaksi monin kerroin leimattu sudetar ei koskaan vapautunut niistä kahleista, mikä vaikutti merkittävästi tuon tapaan kasvattaa ainoaa tytärtään. Äzovkan emä eli vahvasti sovinismin kourissa eikä epäröinyt syöttää tätä näkemystään jälkeläiselleen. Hyvin vähän Äzovka koskaan siihen uskoi, sillä pienestä pitäen beretseleihin verisitein kuuluva isä kertoi äidin olevan sairas ja puhuvan usein jotain mitä ei tarkoittanut.

Kasvava nuorukainen sai beretselien kelpoisuusriitin suoritettuaan isänsä puolelta perinnöksi valjaat, jotka olivat jo kaukaisempaa perintöä aina niiltä ajoilta kun heidän sukunsa oli toiminut ihmisten parissa. Valjaat olivat kaikkea muuta kuin mukavat yllä, eikä niiden asettelu ollut helppoa - mutta muutamien valjaat tuntevien sukulaisten avulla valjaat saatiin aseteltua Äkräkselle. Mutta niiden käytännöllisyys – piilotetut tikarit tupeissaan – sai Äzovkan harjaannuttamaan taitojaan niiden parissa.
Harjoittelunsa ohella Äzovka alkoi kuitenkin etääntymään ydinperheestään ja hakeutui yhä enemmän vapaamielisempien sukulaistensa lähettyville. Emän raskas luonto kasvoi päivä kerrallaan entistä ahdistavammaksi ja iljettävämmäksi kohdata, minkä vuoksi koirasusi viihtyi parhaiten isoäitinsä Zhryngäldin kanssa. Kun Zhryngäld pian alkoi esittämään ajatuksia beretselien hylkäämisestä, Äzovka oli enemmän kuin valmis jättämään kaiken taakseen.

Ja ilman sen erityisempiä suunnitelmia Äzovka lähti isoäitinsä matkaan. Äzovka ei tiennyt mitä odottaa muuta kuin muutosta; hän ei halunnut olla yhteisön ja normien orja eikä etenkään omaksua emänsä alentunutta asennetta. Zhryngäldin seura kaikessa vapaamielisyydessään oli virkistävää; ei suinkaan helppoa tai jatkuvaa onnea, mutta mieluisampaa kuin korkea-arvoisempien varjossa eläminen.
Kaksikko matkasi Siperian halki etelämmäs, mutta koska päämäärää ei ollut, kaksikon matka noudatteli mielijohteisia polkujaan.
Mitä enemmän Äzovka pääsi näkemään maailmaa, sitä enemmän cifra nautti elämästään pois beretselien yhteisöstä. Vapaus valita sai nuorukaisen suorastaan kukoistamaan.

Mutta lopulta sen onnen oli loputtava.
Kesken kaksikon matkanteon Äzovka joutui erilleen isoäidistään. Yhdessä heidän pitkäaikaisemmassa pysähdyspaikassaan hallitseva metsästäjäporukka ei ilahtunut kaatoja syöneistä koirista heidän metsissään vaan ansaksi jätetty raato keräsi kaksikon luokseen ja tulitus alkoi koirien pysähdyttyä. Äzovka sai raapaisuosuman kylkeensä ja lähti välittömästi pakoon väijytyksen alta, mutta nuoremman kääntyessä katsomaan Zhryngäldin puoleen, isoäiti ei ollut tuon rinnalla. Ihmiset kävelivät piiloistaan ja lähtivät raahaamaan Äzovkan elottomaksi toteamaa koirasutta. Äzovka pakeni ennen kuin metsästäjät havaitsivat lähteä etsimään toista osapuolta.
Ilman Zhryngäldiä Äzovkallä ei ollut suuntaa, määränpäätä eikä oikeastaan tarkoitustakaan matkalla. Suruaika pakotti koirattaren piiloutumaan läheiseen vuoristoon siksi aikaa että tuon järkkynyt maailma löytäisi taas keinonsa tulla kokonaiseksi.

Erkaannuttuaan Zhryngäldistä koirasusi oli yksin avarassa ja kolkossa maailmassa. Ei mennyt aikaakaan kun vaelteleva narttu saatiin nuoruuden tuottaman sinisilmäisyyden nimissä ansaan ja tuo päätyi pienikokoisen lauman pohjasakkalaiseksi – aivan kuten tuon emä oli ollut aiemmin.
Narttu sai kokea pian hyvin karvaasti sen, mitä epätasa-arvoisuus pahimmillaan oli. Tiukka hierarkia ja pelolla hallitseminen yhdistettynä ala-arvoisempien kirjaimelliseen arvottomuuteen näytti Äzovkalle nopeasti millainen järjestys maailmassa oli. Äzovka oppi epätasa-arvon karvauden ja kärsi siitä samoin kuin äitinsä, mutta toisin kuin koirasuden emä, Äzovka ei nöyrtynyt sen uhriksi.
Yhdessä parin muun ala-arvoisemman, joilla oli yhä sielua taistella mukana, Äzovka karkasi. Tikariensa tuella Äzovka tovereineen pääsi tarpeeksi kauas yön pimeyteen ettei heitä enää aamulla löydetty.
Äzovka hyvästeli toverinsa ja lähti itsepintaisesti jatkamaan matkaansa. Kokemuksestaan entistä enemmän tulistuneena maailman epäreiluutta vastaan Äzovka päätti nyt olevan muutoksen aika. Kuultuaan tarpeeksi maskuliinisuudestaan, Äzovka päätti kääntää sen pilkattavasta aiheesta edukseen – Äzovka rakensi itselleen seuraavien kuukausien aikana uutta identiteettiä. Nimen tuo muovaili kuulemiensa sanojen pohjalta, samassa kun tuo opetteli muuttamaan ääntään maskuliinisemmaksi. Vasta kun kaikki tämä sujui ja hänen taustatarinansa oli likipitäen aukoton, lähti Äkräs maailmalle uusin silmin.

Ja uudet portit tuolle avautuivatkin. Narttujen asema ympäri Kiinaa oli järkyttävän huonolla saralla, mutta hiljalleen narttu alkoi näkemään hierarkia-asetelman yksityiskohtaisempiakin puutteita. Milloin ketä sorrettiin väärästä väristä tai rodusta, lajista puhumattakaan – ulkoisiin piirteisiin ja fyysisiin kykeneväisyyksiin pitkälti rajoittunut syrjintä sai pieniä lovia itseensä Äkräksen kulkiessa läpi ongelmallisten alueiden tikarit teroitettuina. Hän tiedosti hyvin ettei kyennyt muuttamaan mitään puheella nimettömänä kulkurina, joten ainoastaan vammauttamalla sortajat tuo saattoi toivoa tehneensä palveluksen. Hengenriistoa Äkräs ei nähnyt ratkaisuna, joten mitä enemmän tuo taisteli, sitä enemmän tuo oppi käyttämään taistelukyvyn vieviä tekniikoita vastustajan kaatamiseen.
Kiinan rannikolla Äkräs tapasi muutaman koiran joukkion, jotka olivat aikeissa palata kotimaahansa Japaniin. Äkräkselle maa oli sananakin vieras, mutta yksinäisyys ja seikkailunhalu saivat tuon liittymään joukkioon joka ylitti meren piiloutumalla laivan rahtiin.

Japanissa Äkräs sai hyvin pian selonteon laumojen nykytilanteesta. Vaikka mikä tahansa muu lauma olisi tuntunut moraaliltaan järkevämmältä lähestyä, erkaannuttuaan joukosta Äkräs päätyi lopulta seisomaan Alppien vartijoiden rajalle ja vaati audienssia lauman johtajalle – mutta tuon tiukoista käskyistä uroksena tiedetty sai maksaa karvaasti sillä vastaan ottanut rajavartija todella vei hänet silloisen johtajan eteen, joka päätti sortaa kärkäskielisen vapaudenpuoltajan niiden keskelle joita tuo niin kovasti puolusti - ruuanhankkijoiden.

Ruuanhankkijoista osa oli jo asemaansa taantuneita – koiria jotka eivät nähneet eroa hyvässä ja pahassa. Sellaisia sieluja jollaiseksi Äkräs osasi kuvitella emänsä taantuneen – osaksi tämän muistikuvan ansiosta ja osaksi emänmaidosta saadun oikeudentajun ansiosta Äkräs päätti vapauttaa nämä kurjat sielut laumasta samalla kun lähtisi itse. Siitä lähti pitkän kaavan kautta suunnittelu ja sinä aikana kun Äkräs odotti ja kärsi ruuanhankkijan asemaa, tuo oppi ennen kaikkea Japanista ja Alppien vartijoista, mutta myös itsestään ja seuraava kohde selkiytyi.
Opittuaan muutamasta näkemästään ja kuulemastaan pakoyrityksestä Äkräs lähti raivotautiepidemian jälkeen toteuttamaan suunnitelmaansa harvimmin vahditulla alueella ja rajavartijan vuoron viimeisillä tunneilla. Suostuteltuaan sieluttomat koirat mukaansa, Äkräs iski vartijan tajuttomasti – huolehtien tikareillaan että tuo ei lähtisi heti herättyään heidän peräänsä – ja lähti johtamaan pienipäistä joukkoaan pakoon.
Kokeneina ruuanhankkijoina heidän ei ollut ongelma saada ruokaa, mutta perään lähteneiden alppilaisten välttely oli oma numeronsa. Siitä nippanappa selviytyen joukko suuntasi kohti etelää, kohti Kapinallisia.

Kapinallisten maille päästyään Äkräs hankkiutui puhumaan lauman johtajien kanssa. Vapaustaistelija sai luvan liittyä lauman riveihin kera toveriensa, jotka suhtautuivat uuteen kotiinsa varauksella mutta tietyin osin toivolla. Cifra koirasusi päätti pitää myös Kapinallisissa omaksumansa sukupuolen yllä – mutta suojellakseen salaisuuttaan oli koiran keksittävä keino peitellä kehonsa lisääntymishalukkuutta.
Mutta ratkaisu tarjoiltiin hänelle ilman tarvetta paeta laumasta aina juoksujen ajaksi – yksi Alppien vartijoista vapautettu narttu oli keksinyt hänen salaisuutensa. Äkräs esitti pian koiralle ajatuksen puolisoitumisesta; Äkräs puolustaisi narttua kaikella mahdilla mitä koskaan omaisi ja narttu esiintyisi hänen puolisonaan ja puolustaisi tuon roolin säilyvyyttä. Sovittelemalla kaksikko pääsi sopuun ehdoista ja muuttivat pian yhteen. Ei mennyt kauaakaan ennen kuin oli koko lauman tiedossa kaksikon puolisoituminen.

Äkräs oppi pitämään uudesta puolisostaan ja koki tuon varsin hyödylliseksi – ei ainoastaan salaisuutensa nimissä. Koirasuden ajatukset olivat kuitenkin liian syvällä vapaudessa ja sen edistämisessä yhtenä kapinallisia että tuo olisi nähnyt tunteiden syventyneen.

Koirasuden elämä jatkui hyvin seesteisenä. Uroksena esiintyen tuo tutustui moniin miellyttäviin persoonoihin - merkittävin tapaaminen tapahtui kuitenkin lauman johtajan Leylan kanssa eräänä yönä. Sinä samaisena yönä taifuuni Prapiroon saavutti Japanin eteläisen rannikon ja erkaannutti kaksikon. Äkräs otti vastuulleen Leylan tyttären, Natalkan ja palautti tuon seuraavana aamuna. Taifuuni tuhoineen oli lamaannuttanut täysin Leylan toimintakyvyn ja kiihkeällä luonnollaan koirasusi ajoi Leylan paniikin partaalle. Kaksikon erkaannuttua, Äkräksen tietämättä, Leyla karkasi Kapinallisista.
Äkräs otti Kapinallisten johdon omiin käsiinsä tulvan ajaksi ja hallinnoi lauman toimia. Kun tulva viimein oli ohi ja lauman huulilla oli jatkuva epäilys siitä, ettei Leyla enää palaisi, Äkräksen pitämässä kokouksessa tuo paljasti itsensä nartuksi ja ehdotti itseään uudeksi johtajaksi.
Lauma hyväksyi ehdotuksen ja niin, hiljalleen, koirasusi alkoi muovaamaan laumasta yhteisöä joka ei toiminut väkivallalla.

Tulvan jäljiltä lauma palautui hiljalleen aiempaan kuntoonsa. Äkräs hoiti poliittisia suhteita hyvin vähän siihen nähden mitä olisi halunnut hoitaa, sillä kiireiden määrä yllätti nartun täysin. Koirasudella jäi selvittämättömiä asioita Igojen kanssa kun tsunamit ja maanjäristykset aiheuttavat Japanin kahteen ydinreaktioriin ydinonnettomuuden, jonka seurauksena koko eteläinen Japani evakuoidaan.

Äkräs määräsi lauman asettumaan Yamagatan prefektuuriin helpottaakseen lauman uudelleenryhmittymistä. Koirasusi itse jäi viimeisten joukkoon huolehtiakseen kaikkien turvallisuudesta, mutta säteily vaurioitti myös merkittävästi Äkrästä. Koirasuden päänalueelle iski pahasti tulehdus joka vaikutti merkittävästi tuon näkökykyyn. Pää oli alati kipeä ja erityisesti suurista kontrastieroista nartun näkö lähti liki kokonaan. Parannuskeinoa ei ollut, ainakaan suoranaista, joten narttua hoidettiin tulehdusoireiden perusteella sen verran mitä osattiin. Ja myöhemmin parantajamentori Mawerick huomasi vaikeuksien olevan pysyviä, jolloin Äkräksen oli opittava elämään niiden kanssa.

Kapinallisten Turvapaikasta käsin Äkräs hallinnoi lauman toimintaa tavanomaisesti. Japanin epävakaan nykytilanteen puitteissa Äkräs halusi selvittää lauman liittolaisuuden laumojen kesken ja lähti selvittämään laumojen keskinäisiä tilanteita. Kapinalliset saivat vakiinnutettua liittolaisuuksiaan Soturittarien, Ohun suojelijoiden ja Igan shinobien kanssa. Samanaikaisesti kuitenkin Japania ravisteli uusi uhka, kun herätessään Äkräs löysi rinnaltaan mustan liljan ja koko Japani oli rikastettu kukitettujen ruumiiden kanssa. Sen myötä myös Kegg'lunerit päättivät liittoutua Kapinallisten kanssa. 
Nartun henkilökohtainen elämä koki ravistelevan muutoksen, kun hänen menneisyytensä hetkenaikainen heila Desislav palasi osaksi hänen elämäänsä. Kaksikko alkoi tapailemaan viikottain, hyvittääkseen kaksikon välillä vuosia velloneen epäselvyyden.

Äkräs antoi tilaisuuden myös Alpeille ja Monarkialle. Mitättömiksi käyneet keskustelut lohtunaan Äkräs suuntasi Kogan shinobien maille. Keksustelu äityi kuitenkin nopeasti taisteluksi ja lauman johtajatar Sunata sivalsi viikatteellaan Äkräksen oikeaa kylkeä miltei koko ruumiin mitalta. Narttu onnistui upottamaan yhden tikareistaan shikokuun, ennen kuin häntä lähdettiin kuljettamaan takaisin lauman pariin. 
Pahoin loukkaantuneen koirasuden tila saatiin vakaannutettua, mutta cifran raskaus tuli yllätyksenä kaikille muille paitsi hänelle itselleen. Kaikki sujui ongelmitta siihen saakka, kunnes Äkräs alkoi synnyttämään Mawerickin avustuksella. Yksi toisensa jälkeen pennut syntyivät kuolleena ja toivonsa menettänyt narttu syttyi uudella elinvoimalla kun kaksi viimeistä pentua kailottivat elontarinaansa kylmässä tilassa.

Kogan johtajattaren kokemuksesta kärsineenä, tuskansa sumentamana, Äkräs teki odottamattoman päätöksen. Hän erotti sisarukset toisistaan ja langetti oikeudenmukaisen kohtalon esikoispoikansa harteille - hänet oli kirottu jo toimintakyvyttömyydellä, mutta sen ei tarvinnut olla hänen lapsiensa kohtalo. Ihmeen ansiosta selvinneet jälkeläiset maksaisivat elämästään antamalla sen Japanin kovia kokeneiden pelastamiseksi ja siitä oivalliseksi esimerkiksi Äkräs sijoitti Hirschin Alpeille. Hän halusi osoittaa että katalassakin ympäristössä pennusta saattaisi kasvaa oikeuden sinnikäs puolustaja ja hän kaipasi Alppien sisäpiiriin jonkun, johon voisi luottaa.