Hierro
Jan 4, 2021 15:49:22 GMT 2
Post by Kalseah on Jan 4, 2021 15:49:22 GMT 2

ikä aikuinen rotu thai ridgeback sukupuoli uros
lauma laumaton asema asematon
ääni Luka Peroš
-------------------------------------------------------
lauma laumaton asema asematon
ääni Luka Peroš
-------------------------------------------------------
ENSIVAIKUTELMA
Niin koirat kuin ihmisetkin yleensä säikähtävät Hierroa ensinäkemältä. Tämän kantama naamio näyttää lajitovereiden silmiin luonnottomalta ja ihmiset kaihtavat sitä yleensä taikauskoisuuttaan. On selvää, että uroksen kasvoja on vaikeaa, ellei mahdotonta unohtaa.Lähempää tuttavuutta tehdessä thai ridgeback vaikuttaa normaalitilanteessa suurelta ajattelijalta, jonka itsetietoisuutta ei ole vaikeaa huomata tämän ulosannin ja ryhdin kautta. Kuitenkin Hierro saattaa esiintyä mielialastaan ja keskustelukumppanistaan riippuen yhtä hyvin joko hurmaavana herrana kuin epämiellyttävänä moukkanakin.
MAINE
Mainetta keränneen ulkokuorensa lisäksi Hierro on tunnettu tekijä useammassa kylässä ja kaupungissa, joissa sen nimeä ja saavutuksia on levitelty katukoirien toimesta. Villikoirien keskuudessa se on toistaiseksi vähemmän tunnettu, sillä tämä ei ole kasvattanut juuriaan mihinkään laumaan.


Hierro on rotutyypillisesti voimakkaan oloinen ja varustettu hyvin kehittyneillä lihaksilla, jotka näkyvät vaivatta lyhyen turkin läpi. Koira on kauttaaltaan jäntevä, mutta sen kehon vahvuus korostuu erityisesti selässä ja kaulassa. Rintakehä on syvä ja vatsalinja nousee melko jyrkästi. Uroksen otsapenger on erottuva ja leuat ovat voimakkaat. Hierro poikkeaa rotumääritelmästä ylittämällä sallitun säkäkorkeuden muutamalla sentillä ja sen sukupuolileima ei jätä tilaa arvailulle.
Thai ridgebackeille ominaiseen tapaan tämän selkää koristaa vastakarvaan kasvava harjanne, joka alkaa lapojen takaa ja seuraa selkärankaa aina alaselkään asti. Toinen ominainen piirre on ihon rypyttyminen erityisesti otsalla ja suupielillä, mutta joskus koiran taivuttaessa kehoaan ryppyjä voi ilmestyä muuallekin. Aina kun uros hymyilee tai avaa suutaan, tämän suupieliin ilmestyy vielä erikseen hymykuopiksi kuvailtavat painaumat.
Hierron korvat ovat pystyt ja kolmionmuotoiset. Kirsu ja polkuanturat ovat pigmentiltään tummat, kun taas kynnet vaaleamman harmaat. Karvapeite on sileää ja näyttää erityisesti valossa himmeästi kiiltäessään kuin samettikankaalta. Pääväriltään uros on sinertävän teräksenharmaa. Raajoissa, hännässä, selän harjanteella, korvissa ja huulien ympärillä turkin väri tummenee reilusti. Hierron kieli on luonnostaan sininen ja silmät ovat vaaleanharmaat.
Arpia esiintyy kehon vasemman puolen lavalla sekä kyynärvarrella ja oikeassa takajalassa.
Ehdottomasti erikoisin piirre thai ridgebackin ulkonäössä on tuon kasvoja peittävä Oni- naamio, joka on tehty kovasta puusta ja lakattu säänkestäväksi. Naamioon kiinnitetyt hampaat ja sarvet ovat puolestaan luuta. Hierron entinen omistaja loi naamion tarkasti koiran kallon mittoja noudattaen, joten se ei aiheuta erityisemmin epämukavuutta. Naamio pysyy paikoillaan kolmella nahkaremmillä, jotka kiertävät koiran niskan ja otsan.
Pohjaväriltään naamio on musta, mutta siihen on maalattu myös punaisella korostuksia. Koristeluun käytetty punainen maali on fluoresoivaa, joten se hohtaa hillitysti pimeässä.


65cm . 35kg

Hierro on rotutyypillisesti voimakkaan oloinen ja varustettu hyvin kehittyneillä lihaksilla, jotka näkyvät vaivatta lyhyen turkin läpi. Koira on kauttaaltaan jäntevä, mutta sen kehon vahvuus korostuu erityisesti selässä ja kaulassa. Rintakehä on syvä ja vatsalinja nousee melko jyrkästi. Uroksen otsapenger on erottuva ja leuat ovat voimakkaat. Hierro poikkeaa rotumääritelmästä ylittämällä sallitun säkäkorkeuden muutamalla sentillä ja sen sukupuolileima ei jätä tilaa arvailulle.
Thai ridgebackeille ominaiseen tapaan tämän selkää koristaa vastakarvaan kasvava harjanne, joka alkaa lapojen takaa ja seuraa selkärankaa aina alaselkään asti. Toinen ominainen piirre on ihon rypyttyminen erityisesti otsalla ja suupielillä, mutta joskus koiran taivuttaessa kehoaan ryppyjä voi ilmestyä muuallekin. Aina kun uros hymyilee tai avaa suutaan, tämän suupieliin ilmestyy vielä erikseen hymykuopiksi kuvailtavat painaumat.
Hierron korvat ovat pystyt ja kolmionmuotoiset. Kirsu ja polkuanturat ovat pigmentiltään tummat, kun taas kynnet vaaleamman harmaat. Karvapeite on sileää ja näyttää erityisesti valossa himmeästi kiiltäessään kuin samettikankaalta. Pääväriltään uros on sinertävän teräksenharmaa. Raajoissa, hännässä, selän harjanteella, korvissa ja huulien ympärillä turkin väri tummenee reilusti. Hierron kieli on luonnostaan sininen ja silmät ovat vaaleanharmaat.
Arpia esiintyy kehon vasemman puolen lavalla sekä kyynärvarrella ja oikeassa takajalassa.
Ehdottomasti erikoisin piirre thai ridgebackin ulkonäössä on tuon kasvoja peittävä Oni- naamio, joka on tehty kovasta puusta ja lakattu säänkestäväksi. Naamioon kiinnitetyt hampaat ja sarvet ovat puolestaan luuta. Hierron entinen omistaja loi naamion tarkasti koiran kallon mittoja noudattaen, joten se ei aiheuta erityisemmin epämukavuutta. Naamio pysyy paikoillaan kolmella nahkaremmillä, jotka kiertävät koiran niskan ja otsan.
Pohjaväriltään naamio on musta, mutta siihen on maalattu myös punaisella korostuksia. Koristeluun käytetty punainen maali on fluoresoivaa, joten se hohtaa hillitysti pimeässä.

Ketteryys ●●●●● | Puruvoima ●●●●○ |
Lihasvoima ●●●○○ | Nopeus ●○○○○ |
Hyppyvoima ●●○○○ | Uimataito ●●●○○ |
Koiran atleettinen ulkokuori kertoo melko paljon sen fyysisistä kyvyistä. Ketteryys on Hierron ehdoton vahvuus ja tämä kykenee vaivatta teräviin väistöliikkeisiin sekä suunnanvaihdoksiin. Samettiturkkisen lihasvoima yltää kohtuulliselle tasolle ja sen leuoissa piilee runsaasti raakaa voimaa. Väkevää puruvoimaansa tämä käyttääkin vastustajansa silppuamiseen ja paikoilleen naulitsemiseen.
Nopeudessa ja hyppäämisessä Hierro on puolestaan keskivertoa kehnompi. Se harvoin vaivautuu jahtaamaan ketään, vaan luottaa ennemmin kykyynsä löytää nuo, kunhan kohde on ensin väsyttänyt itsensä juoksemalla.
Entisenä kaupunkieläjänä thai ridgebackilla on myös ilmiömäinen kyky liikkua urbaaneissa ympäristöissä. Naamiokasvo kykenee esimerkiksi kiipeämään ylös metallista verkkoaitaa melko vaivattomasti ja nopeasti. Hierro on pyrkinyt sovittamaan taitojaan myös villikoiran elämäänsä ja pystyy ponnistamaan puunrungoista vauhtia sekä kiipeämään hieman niitä pitkin, mutta oksille asti se ei pääse.
ERIKOISISKUT
Hierro ei osaa erikoisiskuja.

Päällisin puolin Hierro on charmantti ja ylevä herrasmies, jolla on rutkasti itseluottamusta ja määrätietoisuutta. Arvokkuudestaan huolimatta teräksenharmaalla on sisäänrakennettu tarve olla pidetty, joten se mielellään ajautuu sosiaalisiin tilanteisiin ja nauttii nokkelista sanailuista tai älyllisistä keskusteluista. Hierro elää vuorovaikutustilanteissa ikään kuin esiintymislavalla, eikä suinkaan säiky itseensä kohdistuvaa huomiota. Vaikka uros näennäisesti vaalii molemminpuolista kunnioitusta, saattaa se jostakin provosoituessaan töksäyttää keskustelukumppanistaan viiltävän kylmääviä analyysejä ja vähät välittää hienotunteisuudesta.
Hierro tukeutuu vankkumattomasti rationaaliseen ajatteluun, erityisesti omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Se useinmiten vähät välittää muiden henkilökohtaisista olosuhteista, vaan leimaa ne merkityksettömiksi suurempien aatteiden tai päämäärien edessä. Jonkin ryhmittymän hierarkiaan kuuluessaan uros käyttäytyy tunnetusti ammattimaisesti ja on valmis luovuttamaan täyden lojaaliutensa arvostamalleen taholle. Omien näkemyksiensä alaisena samettiturkki saattaa tosin toisinaan sooloilla tai soveltaa kontolleen asetettuja ohjeistuksia, mutta takinkääntäjäksi se ei rupea ilman painavia syitä.
Viileän karismaattisen kuorensa alle Hierro on haudannut palavasti tuntevan version itsestään. Vaikkei se näy kovinkaan helposti ulospäin, naamiokasvo ihastuu verrattain helposti ja rakastuu intohimoisesti. Sinertävää koiraa voi pitää jossain määrin romantikkona.
Mustasukkaisuus ei ole tunteena urokselle suinkaan vieras ja se tykkää ylläpitää välinpitämätöntä kulissiaan pelätessään rakkauden tekevän haavoittuvaiseksi. Osittain näiden syiden takia Hierro onkin mieltynyt irtosuhteisiin, sillä niihin ei tarvitse sitoa suuria tunteita ja ne perustuvat lähinnä nautinnon tavoitteluun. Koira viihtyy muille flirttaillessaan ja halutessaan osaa myös heittäytyä jos jonkinlaiseen hauskanpitoon.
Thai ridgeback on jokseenkin sovinistinen, sillä se yleisesti pitää uroksia parempina johtajina ja taktikkoina. Tämä uskoo, etteivät nartut kykene todella rakastamaan ketään muuta kuin omia jälkeläisiään ja toimivat hormonihuuruissaan vailla järkeä.
Hierro harvemmin toteuttaa ajatusmaailmaansa käytännössä, mutta piikittelee ja vitsailee aiheesta mielellään. Ajattelumalli ei ole kuitenkaan ehdoton, sillä teräksenharmaa päästää yleensä tovereinaan pitämänsä yksilöt vähemmällä.
Moni voisi mieltää Hierron ominaisuuksiensa perusteella ilkeäksi ja tunteettomaksi, eivätkä moraaliset arvot hirveästi rajoita tämän toimia. Empatiakyvytön se ei ole, mutta kykenee silti esimerkiksi silmittömään väkivaltaan ja henkiseen alistamiseen. Yleensä uros toimii näin määräyksen alaisena, korostaessaan auktoriteettiaan tai kostaessaan itseensä kohdistuneesta epäkunnioittavasta käytöksestä.


synnyinmaa Espanja
Hierro syntyi Espanjassa thai ridgebackeja kasvattavaan kenneliin neljän sisaruksensa kanssa. Pentueen vanhemmat hoitivat jälkikasvuaan esimerkillisesti ja näiden ensimmäiset elinkuukaudet sujuivat rauhaisasti. Jokainen pentu oli jo ennen syntymää varattu uusiin koteihin. Hierron tuleva omistaja oli japanilainen mies, joka oli todennut maansa markkinat eksoottisen rodun kannalta köyhiksi ja joutunut täten laajentamaan hakualuettaan.Tarpeeksi kasvettuaan Hierro lennätettiinkin Japanin Yamagataan, ja se päätyi asumaan omistajansa taloon kaupungin laidalle. Jo nuoresta pitäen Hierron isäntä otti tämän työpaikalleen mukaan. Mies toimi yrittäjänä ja piti kauppaa, jossa myytiin erilaisia kulttuuriesineitä ja matkamuistoja. Koiran olikin määrä toimia sekä eräänlaisena vetonaulana että vahtina kaupassa.
Aluksi Hierro toimi lähinnä asiakkaiden viihdyttäjänä, mutta varttuessaan sen perimmäinen kovempi luonne alkoi tulla esiin. Se oppi pitämään silmällä tilan irtaimistoa ja ilmoitti uhkaavasti muristen kaikista näpistyksen yrityksistä. Muutaman kerran se jopa päätyi pysäyttämään pakenevia varkaita ajamalla nuo nurkkaan, eikä luopunut asemastaan ennen omistajansa väliintuloa. Kun Hierro kasvoi aikuisen mittoihin, päätti isäntä korostaa kaupan maskotin mainetta tekemällä tälle teemaan sopivan naamion. Samettiturkilla kesti pieni tovi tottua omituiseen kapistukseen päässään, mutta lopulta se oppi pitämään naamiota vain osana itseään.
Pelkkänä vahtina ja lemmikkinä elo ei kuitenkaan riittänyt toiminnanjanoiselle urokselle, joka alkoi kyllästymään rutiinien täytteiseen arkeensa. Eräänä yönä talon pihan ohitse sattui kulkemaan muuan katukoira, joka iski silmänsä erikoisen näköiseen ilmestykseen. Tuon ei tarvinnut pahemmin maanitella thai ridgebackia mukaansa, joka kiipesi pihan aidan yli ja lähti seuraamaan vierasta kahdesti edes harkitsematta.
Lojaaliutensa ansiosta Hierro palasi ennen aamunkoittoa takaisin kotiin, mutta sen retkistä tuli jokaöisiä. Teräksenharmaa päätyi osaksi katukoirajengiä ja se sai kokea villimmän puolen elämästä kaikkine raadollisine yksityiskohtineen. Valta kiehtoi urosta, joka osallistui yhteisen reviirin puolustamiseen ja jengiin kohdistuvien uhkien kukistamiseen. Kyseenalaisten vaikutteiden opissa rotukoira riisti hengen jos toisenkin. Hierrosta tuli arvostettu jäsen, vaikka tuon päivittäinen poissaolo aiheuttikin jonkinlaista paheksuntaa muiden keskuudessa. Omistaja ei osannut epäillä mitään, vaikka tämän lemmikki torkkuikin päivisin aiempaa enemmän. Vasta, kun Hierron kehoon alkoi ilmestyä näkyvämpiä haavoja, alkoi kaupanpitäjä huolestua. Tuo hoidatti haavat asianmukaisesti, mutta uskoi loppujen lopuksi niiden aiheutuneen kotipihalla.
Salatussa kaksoiselämässään Hierro sattui myös rakastumaan erääseen kaduilla kuljeskelevaan narttuun, joka ei kuulunut mihinkään ryhmittymään. Kaksikon suhde ei ollut pitkä, mutta saattoi Mariko-nimisen nartun kantavaksi. Tuo synnytti vain kaksi pentua, joiden elämään Hierro olisi innokkaasti halunnut osallistua. Mariko muuttui yllättäen kylmäksi ja etäiseksi, torjui Hierron tylysti ja katosi seuraavana päivänä mitään sanomatta pentujensa kanssa jäljettömiin. Tapahtunut mursi naamiokasvoisen ja muutti pysyvästi tämän ajatusmaailmaa vastakkaista sukupuolta kohtaan.
Vastoinkäymiset eivät päättyneet suinkaan siihen. Eräänä kohtalokkaana yönä teräksenharmaa joutui ihmisten kiinniottamaksi, sillä irrallaan kulkevia koiria ei katsottu kaupungissa suopeasti. Hierro päätyi suljetuksi koiratarhaan, jossa sen oli määrä odottaa omistajaansa. Koiratarhan työntekijät tiesivät koiran kuuluvan jollekin naamion ansiosta, mutteivät uskaltaneet juuri käsitellä sitä uhkaavan käytöksen vuoksi. Samainen yö sattui valitettavasti olemaan kohtalokas myös Hierron omistajalle, joka kuoli piilevään sydänvikaan.
Kului useampi viikko, mutta kukaan ei ilmestynyt hakemaan erikoista koiraa. Hierro inhosi häkissä eloa ja yritti muutamaan kertaan karata, mutta tuloksetta. Valon pilkahduksen ahdingon keskelle toi lopulta hopeanharmaa belgianpaimen, joka pistettiin asumaan viereiseen häkkiin. Hierro viihdytti itseään kertomalla Davina-nimiselle nartulle tarinoita elämästään, jotka ajan kuluessa onnistuivat istuttamaan toisen mieleen ajatuksen paosta. Ajatus johti suunnitelmaan ja lopulta tositoimiin. Davinan neuvokkuuden ansiosta kaksikko pääsi vapaaksi ja yhdessä nuo karkasivat onnistuneesti metsän suojiin.
Hierro ja Davina jatkoivat matkaansa yhdessä. Kaduilla kulkiessaan thai ridgeback oli kuullut jo jotain villikoirista ja noiden muodostamista laumoista, mutta kaksikko halusi oppia niistä enemmän. Yhteinen aika alkoi syventää parivaljakon tunteita ja Hierro huomasi pian antavansa taas mahdollisuuden rakkaudelle. Suhde vastakkaiseen sukupuoleen teki uroksesta jo toistamiseen isän.
Kun uutinen kantautui tämän korviin, repi se välittömästi vanhat haavat auki. Hierro uskoi, että Davinan rakkaus sitä kohtaan kuolisi ja kohdistuisi pelkästään näiden yhteiseen jälkikasvuun - aivan kuten ennen oli Marikon kanssa käynyt. Sinertävä tulistui hetkessä ja ilmoitti raukkamaisesti jättävänsä Davinan sekä tulevat pennut, ennen kuin marssi ulos kaksikon asuinsijana toimineesta luolasta.
Ero teki kipeää, mutta Hierro uskoi jäämisen satuttavan enemmän. Se pyrki sulkemaan Davinan pois mielestään ja jatkamaan eloaan muualla. Samettiturkki ei aikonut vielä liittyä mihinkään laumaan, vaan tutustui muihin kulkijoihin ja satunnaisesti seurasi noita lyhyitä aikoja, pyrkien kalastelemaan tietoja ja sivistämään itseään kaikesta vähäisestikin tärkeästä.
Mullistus ei juurikaan vaikuttanut Hierron elämään, sillä tuo oli aina oleskellut lähinnä Japanin pohjoisosissa.

● Hierro on biseksuaali, mutta kallistuu enemmän uroksiin.
● Hahmon persoonallisuustyyppi voisi olla ENTJ.

-------------------------------------------------------








-------------------------------------------------------
Koodaus © Saigola