Mullistusjuoni
Feb 25, 2022 12:30:55 GMT 2
Post by Saigola on Feb 25, 2022 12:30:55 GMT 2
Mullistusjuoni
Mullistusjuoni alkoi 1.7.2019.
Japani sai varoituksen lähestyvästä tsunamista ja sitä seuraavista maanjäristyksistä. Kaikki Japanin ydinvoimalat laitettiin sulkutilaan ennaltaehkäisemään Fukushiman ydinonnettomuuden toistumista. Kuitenkaan, kaikki ydinvoimalat eivät ennättäneet sulkea reaktoreitaan ajoissa vaan maata ravistelevat luonnonvoimat saavuttivat kaksi ydinvoimalaa. Tokain ydinvoimala sai vastaansa itärannikkoa ravistelleen tsunamin ja Ikatan alueella riehuva maanjäristys puolestaan horjutti Ikatan ydinvoimalan vakautta. Tämän seurauksena kahden ydinvoimalan yhdenaikainen ydinonnettomuus asetti koko Japanin hätätilaan.
Koko maata ravisteleva mullistus levisi nopeasti myös Japanin villikoira- ja susilaumojen pariin. Laumoihin levisi tieto tapahtumista kotikoirien, tiedustelijoiden ja jopa ihmisten kautta. Nopeasti jokaiselle mullistuksen vaikutusalueella olevalle laumalle selvisi, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa kuin paeta.
Karttaan on rajattu prefektuurit, jotka ovat ikään kuin suoja-aluetta.

Säteilyoireet
Säitely saattoi aiheuttaa oireita niille, jotka olivat alueella ydinonnettomuuksien tapahtuessa 2019 loppukesällä. Säteilyoireet voivat kantaa pidemmälle ja säilyä hahmoilla läpi näiden eliniän tai ne saattoivat olla ohimeneviä. Altistuneilla voi olla myös pysyviä, pitkäaikaisia muutoksia jotka ilmenevät vasta jälkipolvessa, esimerkiksi pienempinä pentueina, mutaatioina tai lapsikuolleisuutena.Lieviä oireita saattoivat olla esimerkiksi päänsärky, oksentelu, ruokahaluttomuus, sydämen rytmihäiriöt tai väliaikainen, paikoittainen karvanlähtö
Keskivaikeita oireita olivat esimerkiksi valkosolukadon aiheuttamat tulehdukset ja sairaudet tai sisäiset/ulkoiset verenvuodot.
Vaikeina oireina pidetään pysyvää karvanlähtöä, hedelmällisyysongelmia, munuaisvikoja ja hermosolujen vahingoittumista.
Vaikutukset laumoissa
Valtaosaa Japania ravistellut mullistus vaikutti myös suurimpaan osaan laumoista. Pienimmällä vahingolla näistä laumoista selvisivät turva-alueella jo majaansa pitävät Ohun suojelijat, Susien Monarkia ja Soturittaret. Eteläisempää Japania asuttavat laumat joutuivat pakenemaan pois mullistuksen turmelemilta alueilta. Laumat saivat tietää tapahtuneesta hieman eri aikoihin, mutta ei kulunut kauaakaan kun jokainen lauma joutui lähtemään alueeltaan. Tämä oli myös oivallinen tilaisuus irtaantua laumasta niille, jotka halusivat päästä eroon kotilaumansa taakasta.
Ohun Suojelijat avasivat rajansa Katsuon johdossa kaikille eteläistä onnettomuutta pakeneville laumaa katsomatta. Lauma tehosti metsästystä voidakseen tarjota niukasta ruuastaan jokaiselle sitä tarvitsevalle, vaikka riista onkin vähissä. Jokaista ohulaista velvoitettiin osallistumaan lauman ravinnonsaannista huolehtimiseen, eikä suhtautuminen lauman silloisen johtajan, Katsuon, avomieliseen valintaan ollut täysin positiivinen.
Susien Monarkian silloinen johtaja Izanaki päätti hätäkokouksen myötä että Monarkia jäisi Vesipalatsiin. Monarkialaisille kuitenkin annettiin vapaus valita, pysyisivätkö he Watatsumi-jôssa vai pakenisivatko pohjoiseen Ohun suojelijoiden tarjoamaan suojaan. Reviirin valvontaa lisättiin ja lauman alueille tunkeutuvia kohtaan suhtauduttiin avoimen vihamielisesti. Tällä monarkialaiset halusivat varmistaa, että oma lauma selviäisi muun muassa ravinnonsaannin osalta.
Soturittarien kuningatar Apricorn määräsi lauman rajojen ansoituksen tuplattavaksi. Soturittaret sulkivat rajansa ennaltaehkäistäkseen vihamielisten ja ahneiden tunkeilijoiden pääsyn alueelle, joskin pakenevat nartut otettiin avosylin resurssit huomioiden vastaan. Lauma pysytteli omissa oloissaan mutta keräsi tiedustelijoiden turvin tietoa tilanteen etenemisestä.
Igan Shinobit evakuoivat laumansa alueen kiireellisesti ja lähtivät välittömästi kohti pohjois-Japania. Lauma otti mukaansa silloisen johtajan, Kirkin, kantamana legendaarisen Kurojakin sirpin ja jäivät väliaikaisesti asumaan Ohun suojelijoiden luvalla Futago-solaan. Siellä lauman keskuudesta koottiin etsijäin joukko, joiden on löytävä heidän tulevan kotinsa. Uusi koti, Yamagatassa sijaitseva metsä, löytyi tämän etsintäpartion ansiosta ja igat muuttivat suurten puiden suojiin Iga-metsään.
Kogan Shinobit lähettivät ensisijaisina matkaan kantavat nartut, pennut sekä muut jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Muu lauma piti huolen evakuoinnista, kunnes tuli aika jokaisen kogan ottaa suunnaksi pohjoinen. Lauman silloinen johtaja, Kaito, menehtyi säteilylle altistumisen johdosta ja lauma jäi toviksi ilman virallista johtajaa. Kogat asettuvat väliaikaisesti Hachimantai-vuorelle, mutta nopeasti vuori osoittautuu sortumavaaransa myötä asuinkelvottomaksi ja lauman oli aika jälleen etsiä uusi koti. Kahden kogan johdolla he löysivätkin ja pian lauma järjestäytyi uudelleen Iwatessa sijaitsevaan Puumajakylään.
Alppien Vartijat saivat tiedon tapahtuneesta nopeasti ja reagoivat välittömään uhkaan nopealla tottumuksella. Ragnarökin johdatuksella Alppien vartijat jättivät vanhan kotiseutunsa ja järjestäytyivät uudelleen eteläisimmillä osilla uutta, asuttavaa aluetta. Näin ollen lauma otti reviirikseen vuoristossa sijaitsevan kylän, joka tarjoaa laumalle tilaisuuden hallinnoida kaikkea turmeltuneille alueille suuntautuvaa liikettä.
Kapinalliset valitsivat kokoontumispaikakseen Yamagatan prefektuurin ja Äkräksen johdolla lauma lähti kokoontumaan pohjoisiin osiin. Laumalaisia kannustettiin tarjoamaan apua kaikille, laumaa katsomatta, matkan varrella että jokainen saataisiin ehjänä perille. Yamagataan selviydyttyään Kapinalliset päättivät kadota ja ottavat uudeksi, salaiseksi tukikohdakseen hylätyn bunkkerin. Turvapaikaksi kutsuttu koti otti vastaan uudet ja vanhat kapinalliset.