Virgilios

ikä aikuinen laji sekarotuinen sukupuoli uros
lauma alppien vartijat asema metsästäjä

ääni Chris Tergliafera
-------------------------------------------------------

Linuksen valtakaudesta asti Alppien vartijoissa olleet tietävät uroksen olleen kyvykäs, joskin hyvin tuomitseva sekä hapannaamainen parantaja. Osa saattaa jopa muistaa samassa laumassa eläneen ja myöhemmin edesmenneeksi epäillyn puolisisaren Biancan, johon uroksella oli hyvin tiivis kiintymyssuhde. Kourallinen laumasta myös muistaa tämän osallistuneen alppilaisia koetelleen karhuongelman ratkaisemiseen. Muualla Japanissa luppakorva on suhteellisen tuntematon, sillä se ei vaeltele mielellään muutoin kuin yrttivarastoja täydennelläkseen tai käskyn alaisena.


Virgilioksen ulkomuoto on kahden rodun toisiinsa sekoittumisen aikaansaannos, ilmentäen sekä azawakhin kuin dobermanninkin piirteitä sekä ominaisuuksia. Koko rakenteeltaan uros on huomattavasti kuivempi kuin puhdasrotuiset dobermannit, mikä näkyy esimerkiksi kyljistä kuultavista kylkiluista ja kasvojen jylhän terävistä muodoista. Lisäksi sen vatsalinja on voimakkaasti kuroutunut, niskalinja veistosmaisesti kaartuva ja rintakehä on syvä. Otsapenger jää matalaksi ja kuononselkä on kirsua kohti hieman kapeneva sekä suorahko, lukuunottamatta hillittyä kyömyä lopussa. Aivan yhtä gasellimainen ja litteänmallinen kuin azawakhit koira ei kuitenkaan ole, vaan se on astetta jykeävämpi ja erottuvasti lihaksikas.
Sekarotuisen korvat ovat korkealle kiinnittyneet ja riippuvat, ja kummassakin on leveähkö lovi suurinpiirtein samoissa kohdin. Höristäessään korviaan uroksen otsalle saattaa muodostua muutama juonne. Virgilioksen häntä on pitkä, lepoasennossa laskeutuva, mutta muutoin uros kantaa sitä korkealla vaakatason yläpuolella sekä spiraalimaisella kippuralla.

Luppakorvaisen karvapeite on lyhyt ja tiheä, eikä pohjavillaa ole lainkaan. Turkin väri on valtaosin terveen kiiltävän musta ja ainoat vakiintuneet merkit ovat kuonon valkea piirto sekä lilaan taittava tummanharmaa vatsanalue. Kaikki muut valkeat pilkut ja suuremmat läiskät sekarotuisen turkilla ovat vitiligo-nimisen pigmenttihäiriön aiheuttamia, ja ne jakautuvat symmetrisesti samoille kohdin koiran kummallakin puolella. Kynnet, kirsu ja polkuanturat ovat pigmenteiltään mustat. Uroksen silmät ovat harmahtavan vaaleansiniset.

Lemmikkiajoistaan Virgilioksella on muistona oikeasta turkiksesta tehty vaatekappale, jonka sen omistaja aikoinaan sille mittatilauksena teetätti. Turkis yltää noin puoleen väliin Virgilioksen kehoa, suojaten eturuumiin tehokkaasti kylmältä ja märältä, raajoja lukuunottamatta. Kesäisin mustavoittoinen asustettaan ei käytä, vaan säilöö sitä asuinpaikassaan. Turkiksen koiran päällä näkeekin yleensä vain talvella ja mahdollisesti kylminä syksyinä. Se on ajansaatossa oppinut pukeutumaan turkikseen ominpäin, sujahtamalla sen läpi ja tunkemalla etujalkansa ulos lyhyistä hihaosista.



Azawakhin perimä on suonut Virgiliokselle runsaasti nopeutta ja ketteryyttä. Sen keho edustaa enemmän juoksijatyyppiä kuin väkivahvaa voimanpesää, sillä selvästi ihon alta erottuvat lihakset tukevat suorituskykyä nopeutta vaativissa toiminnoissa ennemmin kuin esimerkiksi painavien asioiden siirtelyssä. Yhteenottotilanteissa uros edustaa ketteryyden puolesta etevillä väistöliikkeillään ja tarkoilla täsmäiskuilla.

Puruvoimallaan Virgilios ei sen sijaan tule koskaan loistamaan ja sen leuat onkin tehty enemmän pistäviä sekä leikkaavia iskuja varten, ei kiinnipitämiseen tai murskaamiseen. Hyppyvoimassaan sekarotuinen jää myös monesti altavastaajaksi, eikä se kykene loikkaamaan erityisen korkealle tai pitkälle. Uida pigmenttihäiriöinen osaa vain kohtalaisesti.

Virgilios on kehittynyt suhteellisen eteväksi parantajaksi, tuntien kaikki yleisimmät yrtit ja muut hoitokeinot. Mustavoittoinen on myös erikoistunut käyttämään hyödykseen punaluppiota verenvuotojen hallinnassa ja palovammojen hoidossa. Pelkkään hyvään koira ei kuitenkaan taitojaan sovella, sillä se tuntee myös eri myrkkyjä. Tämä suosii erityisesti ukonhattua eliminoimiseen ja lukinliljaa hallusinaatioiden sekä pahoinvoinnin aiheuttamiseen.


Virgilios ei osaa erikoisiskuja.


Joku saattaisi erehtyä valamaan Virgilioksen peruskohteliaan ja muodollisen herrasmiehen muottiin, sillä niitä ominaisuuksia tämä alkuun ilmentää, mutta keskustelun edetessä se mielikuva yleensä rapistuu kuin maali vanhan talon seinistä. Sekarotuisella on hyvin vahvat periaatteet, joista poikkeaminen on sille äärimmäisen harvinaista. Virgilios ei säästele tuomitsevia sanoja tai vältä äänensä korottamista, mikäli kokee seuralaisensa käyttäytyvän ala-arvoisesti tai olevan jotenkin muutoin epäkelpo.

Ahdasmielisen arvomaailmansa italialaissyntyinen on perinyt suoraan isältään, eikä omena ole kauas puusta pudonnut. Usko ylempään voimaan, joka määrittää jokaisen koiran arvon ja kohtalon on iskostunut alppilaisen mieleen tiiviisti. Virgilios pyrkiikin elämään hyveellisesti, mahdollisimman orjallisesti ylemmän tahon ohjenuoria noudattaen, vaikkei toki siinä aina itsekään onnistu. Se paheksuu syvästi esimerkiksi ahneutta, kunniattomuutta, haureutta ja epäkohteliaisuutta. Saman sukupuolen välisiä suhteita luppakorvainen katsoo myös kieroon, sillä sen mielestä parisuhteita tulisi muodostaa vain tarkoituksesta lisääntyä. Valitettavasti kaiken tämän päälle uros on myös omaksunut sovinistisen ajattelumallin, jonka mukaan nartut lankeavat helpommin pahoille teille. Uskoaan koira ei yleensä suoraan kuitenkaan muille tuo julki, arvellessaan sen vaikuttavan negatiivisesti omaan statukseensa.

Mustavoittoisen mieli kantaa narsistisia piirteitä, sillä se kokee olevansa korvaamaton ja suhtautuu muihin aina enemmän tai vähemmän ylimielisesti. Se harvoin jos koskaan pystyy tarkastelemaan omia tekojaan tai sanojaan kriittisesti, ellei se tietoisesti ole toiminut ylemmän voiman hyveiden vastaisesti. Koiran narsismiin kytkeytyy myös selvä empatiakyvyn puute, eikä se kykene asettumaan muiden asemaan tai tuntemaan aitoa sääliä kenenkään epäonnesta, mikä on räikeässä ristiriidassa tämän parantajan historian kanssa. Henkistä tukea urokselta ei voikaan odottaa, mutta se suhtautuu parantajan taitoihinsa ammattimaisella vakavuudella ja mielenkiinnolla. Vain edesmenneestä sisarpuolestaan Virgilios kykeni välittämään emotionaalisella tasolla.

Ilman vinttikoirasekoituksen harjoittamaa uskoa tämä voisi todellisuudessa olla paljon pahempi, mielivaltaisesti toimiva hirviö, sillä uskon tuomassa kurinalaisuudessa ja arvoissa piilee jotain hyvääkin. Virgilios haluaa nostaa statustaan tämän ylemmän tahon tarkkailevan katseen alla, joten se toimii mielellään ohjaavana johdattajana yhteisönsä korruptoituneille. Se pitää suoranaisena tehtävänään korjata muiden pahoja tapoja ja vääristyneitä mieltymyksiä. Turhaa hengen riistämistä se ei myöskään pidä hurskaana menettelytapana, vaikka onkin itse siihen jo aikoinaan sortunut. Virgilioksella onkin tapana yrittää hyvittää tekonsa tavalla tai toisella, jos se kokee poikenneensa kaidalta polultaan.

Laikukas on hyvin laskelmoiva ja analyyttinen, toimien vain harvoin ennen suunnitelmaa tai seurausten tarkkaa punnitsemista. Kunnolla johonkuhun vihastuessaan Virgilios ei osoita tuntemuksiaan välttämättä avoimesti, vaan pyrkii pitämään viholliset lähellään, voidakseen iskeä myöhemmin arvaamatta.
Muihin laumoihin sekarotuinen suhtautuu usein halveksivasti ja se pitää Alppien vartijoita Japanin vahvimpana sekä järkevimpänä yhteisönä. Vaikkei vitiligon kirjoma olekaan mikään sosiaalisin lauman jäsen, pitää se suuren joukon ja yhteisten aatteiden tuomasta vakaudesta elämässään.

Virgilios syntyi Italiassa pentueeseen, jonka taustalla ei ollut ihmisten toimesta suunniteltu yhdistelmä. Emo Carmen oli rodultaan azawakh ja isä Glauco puolestaan dobermanni, jonka veli asusti myös saman viinitilan tiluksilla. Pentujen ollessa luovutusikäisiä kaksi muuta lähtivät uusiin perheisiin, mutta Virgilios, joka ei syystä tai toisesta kelvannut kenellekään, jäi asumaan maaseudulle tuttuun talouteen.
Virgilioksen emo suhtautui kotiin jääneeseen pentuunsa alkuun rakastavasti, mutta tämän kasvaessa vanhemmaksi alkoi kaksikon suhde etääntyä. Glauco puolestaan pysytteli alati poikansa vierellä, mutta se ei ollut luonnoltaan mikään lempein yksilö, vaan piti Virgiliosta tiukan kurin ja nuhteen alla. Mustavalkea yritti turhaan tavoitella äitinsä huomiota, sillä tuo oli löytänyt uuden kiinnostuksenkohteen, jonka kanssa jakaa jokainen hetki vuorokaudesta – nimittäin Virgilioksen sedän. Ehkä juuri siitä syystä Glauco kohteli poikaansa niinkin hyisesti, purkaakseen tähän mustasukkaisuuden tuottamaa pahaa oloaan.

Glauco iskosti jo varhain Virgilioksen mieleen ihannoimat arvonsa, vaatien jälkikasvultaan vain parasta. Se muun muassa puhui jatkuvasti entisestä puolisostaan pahaa ja tuomitsi tämän valinnat täysin, ja lopulta Virgilioskin rupesi näkemään äitinsä jotenkin saastaisena olentona. Glauco painotti pojalleen miten tämän tulisi elää hurskaana ja kunniallisena, vaikka samaanaikaan se myös painoi tätä maanrakoon sanomalla Virgilioksen olevan täysi mitättömyys. Lisäksi isä kertoi pojalleen ylemmästä voimasta, joka tarkkaili taukoamatta heidän kaikkien tekemisiä. Mistään muista elämänohjeista tietämättä Virgilios omaksui Glaucon puheet totuuksina ja päätti noudattaa tämän oppeja, mutta missään vaiheessa se ei uskonut olevansa alhaisempi kuin muut.
Nuoren koiran mieli ei kuitenkaan säästynyt täysin halulta kapinoida ja tarpeeksi kohteluunsa kyllästyttyään se päätti karata. Pitkälle uros ei kuitenkaan ehtinyt, sillä Glauco oli heti lähtenyt tämän perään huomattuaan tapahtuneen. Vanhempi löysi poikansa läheisestä metsästä ja hairahdus kuuliaisuudesta sai tuon raivon valtaan. Glauco painoi Virgilioksen maahan ja repäisi hampaillaan tämän molempiin korviin näyttävät lovet, merkkinä epäonnistumisesta ja häpeästä. Ja kun kaksikko palasi yhtämatkaa kotiin, eivät sekarotuisen verta vuotavat korvat jääneet ihmisiltä huomaamatta ja nuo päättelivät lemmikkiensä ottaneen yhteen.

Glaucon ja Virgilioksen elämä jatkui lieassa, jotta kumpikaan ei enää pääsisi toistensa lähelle. Virgilios oli arvatenkin kehitykseen tyytymätön ja päivisin ulkona ketjun päässä istuskelu kävi sille erityisen turhauttavaksi.
Samoihin aikoihin Carmen synnytti toisen pentueensa, mutta tällä kertaa Virgilioksen sedälle. Uudet sisarpuolet eivät urosta muuten kiinnostaneet, mutta yksi narttupentu onnistui vangitsemaan sen täyden huomion. Valkovoittoisin siskopuoli oli jo varhain sisaruksiaan paljon pehmeämpi ja Virgilios näki tämän lammasmaisen viattomuuden erikoislaatuisena sekä vaalittavan arvoisena. Biancaksi nimetty siskopuoli rupesikin oleilemaan hyljeksityn velipuolensa vierellä lähes jatkuvasti, sillä tämä tunsi sääliä urosta kohtaan. Jo lyhyessä ajassa kaksikon välille muodostui vahva side, joka tosin Virgilioksen osalta alkoi taipua omistushaluisuuteen. Nuorempi narttu oli ainoa, joka aidosti kuunteli ja välitti siitä, eikä mustavalkea halunnut jakaa aarrettaan kenenkään muun kanssa. Myös ihmisperheessä huomattiin koirien olevan lähes erottamattomat, mikä toi huolta tulevasta, sillä Bianca oli varattu perheen japanilaiselle ystävättärelle.

Koitti aika, jolloin japanilainen saapui Italiaan pentuaan hakemaan. Tämä vietti muutaman viikon kylässä ennen lähtöään. Perheen ihmiset yrittivät saada ystävänsä ottamaan myös Virgilioksen mukaansa, luvaten uroksen ilmaiseksi kaupan päällisiksi. Harkinnan jälkeen tuo hyväksyi tarjouksen ja lennätti Biancan lisäksi myös uuden rikkokorvaisen lemmikkinsä lentokoneella Japaniin.
Oloissa ei ollut valittamista ja kaksikko sai elää kunnon kotikoiran elämää uudessa talossa. Koirien omistaja oli varakas, eikä säästellyt kuluissa. Ihminen jopa teetätti lemmikeilleen aidoista turkiksista vaatteet kylmää talvea varten. Virgilios ei tosin tuntenut kiintyvänsä omistajaansa, vaan piti tätä vain taustalla häälyvän ruokkijan roolissa. Niinpä uros alkoi haaveilla jostain paremmasta, ja eräänä keskitalven iltana se kohtasi piha-aidan välistä muuan villikoiran. Koira kertoi Japanin useista laumoista ja näiden suhteista, ylistäen samalla vapaana elämistä. Luonnollisesti Virgilios tunnisti tilaisuutensa ja se suostuttelikin Kisho-nimistä sekarotuista opastamaan sitä ja sen siskopuolta näiden karattua. Bianca ei lämmennyt ajatukselle yhtään, mutta Virgilios raahasi tämän väkisin mukanaan. Koirat poistuivat pihasta illan turvin turkikset päällään.

Kisho opetti heitä selviämään luonnon armoilla. Samalla selvisi, että tämä oli ennen kuulunut laumaan ja toiminut siellä parantajana. Virgilios näki parantajataitojen oppimisen hyödyt ja vaati Kishoa opettamaan kaiken mitä tuo tiesi. Tällä kertaa villikoira ei ollut kuitenkaan valmis opettamaan ilmaiseksi, vaan vaati että se saisi Biancan itselleen puolisoksi. Virgilios suostui, muttei aikonut antaa siskopuoltaan tälle todellisuudessa.
Ajan kuluessa mustavoittoinen imi Kishon tiedot ja taidot itselleen kuin pesusieni, oppien tunnistamaan myös myrkyllisiä kasveja. Täten koitti myös aika jolloin tämän olisi pitänyt luovuttaa Bianca Kisholle. Vastoin lupaustaan Virgilios kuitenkin kävi odottamatta toisen uroksen kimppuun, surmaten Kishon taistelun tuoksinnassa. Bianca järkyttyi tapahtumasta, muttei uskaltanut vastustaa velipuoltaan. Virgilios johdatti siskopuolensa Alppien vartijoihin, jonka tämä oli kuullut olevan kaikista elinvoimaisin ja mahtavin lauma. Melko pian liittymisen jälkeen uros pääsi parantajaksi oppimiensa taitojen tähden, kun taas Bianca jäi ruoanhankkijaksi ollessaan velipuoltaan paljon heikompi.


Virgilios hankki mainetta osaavana ja tunnollisena parantajana, vaikka kylmän luontonsa ansiosta se onnistui kerryttämään ympärilleen myös laajaa epäsuosiota. Linuksen kadottua ja Arujin noustua johtoon uroksen elämässä tapahtui suurin mahdollinen tragedia, kun normaalisti menemisistään päivittäin raportoiva Bianca ei enää palannutkaan kaksikon yhteiselle asuinsijalle. Rikkokorvainen etsi sisarpuoltaan pitkään ja hartaasti, aina laumoja koetelleen tulvan yli sekä alppilaisia näännyttäneen karhuongelman saapumiseen asti, jonka ratkomiseen uros myös omalla panoksellaan osallistui. Pikkuhiljaa Virgilios kuitenkin alkoi uskoa menettäneensä rakkaimpansa kokonaan, vaikka tuon ruumista ei koskaan löydetty.

Mullistus ei vaikuttanut pigmenttihäiriöisen elämään merkittävästi, vaikka se joutuikin muuttamaan lauman mukana uudelle alueelle ja samalla lyömään viimeisen sinetin toivolleen Biancan löytämisestä. Uudella reviirillä elämää järkytti myös lauman toisen parantajan, Perkeleen, asettuminen samaan vuoristomökkiin kuin Virgilios. Vain sisarpuolensa seuraan ja omaan jylhään yksinäisyyteensä tottuneelle muutos oli mitä epämiellyttävin. Valitettavasti epätoivotut seuralaiset eivät kuitenkaan jääneet vain Perkeleeseen, sillä eräänä talvimyrskyn yönä ja tuon poissaollessa uros löysi portailtaan kohmeisen Tequilan. Kaksikon nihkeistä väleistä huolimatta Virgilios soi nartulle yösijan luotaan, pelätessään tuon kylmään menehtymisen vaikuttavan omaan asemaansa laumassa. Ikävä kyllä se osoittautuu virheeksi, sillä aamun sarastaessa mustavoittoinen toteaa ainoan fyysisen muiston Biancasta kadonneeksi, nimittäin tuon vanhan turkiksen, jota uros oli säilyttänyt kaiken aikaa.

Tapahtuneesta syvästi järkyttynyt parantaja tunsi kaipuun kalvavan sydäntään vahvemmin kuin koskaan, mikä lopulta vaikutti tämän mielen tasapainoon. Vähin äänin uros poistui Alppien vartijoiden luota ja löysi itsensä sen jälkeen Akitan kaupungista. Siellä muuan ihmisperhe kiinnitti koiran huomion, sillä noiden sekarotuinen vinttikoira muistutti sitä etäisesti Biancasta. Virgilios ryhtyi seuraamaan narttua omistajineen aina, kun nuo lähtivät talosta ulos ja loppujen lopuksi ihmiset päättivät hyväksyä tämän perheensä uudeksi jäseneksi.
Virgilios leikki kotia aikansa ja yritti paikata sisällään ammottavaa tyhjiötä, mutta turhaan. Vinttikoirasta ei ollut korvaamaan Biancaa ja sen tajuttuaan vaarallinen katkeruus valloitti jalansijan luppakorvaisen mielestä. Eräänä iltana Virgilios kaivoi läheiseltä tienpientareelta ylös ukonhatun juurakon ja kastoi kyntensä sen kuoren alle kätkettyyn myrkkyyn. Yksi ihon rikkonut raapaisu jätti perheen rakastetun lemmikin hengettömäksi ja Virgilios katosi yön selkään, kauas ihmisasutuksesta. Ensin yksin kuljettuaan pilkukas päätti ottaa suunnakseen jälleen Alppien vartijoiden reviirin, sillä se ei uskonut löytävänsä elämälleen merkitystä mistään muualta – Alpit se tunsi, ja julmamielisyydestään tunnettu yhteisö kutsui takaisin. Pitkän poissaolonsa todellisen syyn Virgilios päätti kuitenkin pimittää ja valehdella, sillä lauman raa'at käytännöt pettureiden suhteen se tiesi hyvin.



● Hahmon persoonallisuustyyppi voisi olla ISTJ.