Tundrarum "Tundra"

Ikä: Nuori aikuinen
Laji/rotu: Susi, alaskantundrasusi
Sukupuoli: Naaras
Lauma: Laumaton
Asema: ---

Tundrarumista saatava vaikutelma on ennen kaikkea vakava. Hän ei pahemmin hymyile saati naura, joten hänet voi helposti leimata huumorintajuttomaksi. Hän ei juuri anna vieraita kohtaan varautuneisuuden tai jännittyneisyyden merkkejä, mutta siitä huolimatta kovin helpoksi lähestyttäväksi häntä ei voi kuvailla, kun hän kääntää torahampaiset kasvonsa ja pistävät silmänsä sinuun päin. Hän huokuu voimaa ja itsevarmuutta, mutta myös tietyllä tapaa yksinäisyyttä. Liikkuuhan hän lähes poikkeuksetta aina yksin.

Nykyään Tundralla ei ole kauheasti mainetta. Hänet kyllä muistetaan Susien Monarkiassa nöyränä nuorikkona, jonka toivottiin jatkavan sukua, kunhan hyvä puoliso vain löytyisi – mutta sitten tuo otti ja karkasi, eikä suostunut enää palaamaan laumaan. Nyt Tundra on jokin aika sitten laskeutunut takaisin Honshuun oltuaan pidemmän aikaa Hokkaidolla, ja pikkuhiljaa huhut alkavat levitä oudosta sudesta, vapauttajasta, joka auttaa laumoista pois haluavia pakoon.

Sivukuva.
Tundrarum on rakenteeltaan solakka, mutta siroksi häntä ei voi nimittää. Hän on naaraaksi kookas ja roteva, jolla on suuri pää, paksut ja vahvat jalat sekä suuret käpälät. Ulkonäkö povaa murskaavaa voimaa, eikä ole siinä aivan väärässä. Hänen häntänsä on pitkä ja roikkuu yleensä suorana alas, ja anturat ja kynnet ovat tummanharmaat.
Pää on muun kropan tapaan raskasrakenteinen. Hänellä on hieman kyömy kuono sekä sen verran ylipitkät kulmahampaat, että ne pilkistävät ylähuulen alta. Tundran kasvojen sivuprofiili on melko terävä ja jos koiraeläintä voisi kuvailla haukkamaiseksi, hän sellaisen toisi mieleen. Hänen silmänsä ovat oranssit, susimaiset ja mustalla reunustetut. Kirsu on muutoin tumma, mutta siinä on keskellä vaaleanpunainen läiskä.

Suden turkki on laadultaan karkeaa ja paikoittain pitkää; muun muassa niskassa ja säässä tämä erottuu. Väritykseltään hän on valkovoittoinen. Vaaleanharmaata väriä esiintyy leuassa ja kuonossa, mistä se kiipeää hänen päälaelleen ja jatkaa siitä selkärankaa pitkin aina häntään asti. Myös jokainen jalka on ikään kuin liukuvärjätty harmaaseen. Tummanharmaata löytyy korvista, selästä ja hännänpäästä. Muuten kovin kylmäsävytteistä väritystä rikkoo hailakanoranssit kuviot selässä ja hännässä. Selän kuviot muistuttavat hieman siipiä tai liekkejä.
Näkyväksi jääneitä ruhjeita on kaksi. Oikeassa korvassa saatu lovi tuli jo pentuaikana ikätovereiden kanssa nahistellessa, mutta nykyään oikean silmän yli menee arpi, mikä muistuttaa hieman y-kirjainta. Tämän hän sai varsin pian karkaamisensa jälkeen eräältä laumalaiseltaan.

Tundra käyttää tuhkaa paljon turkissaan. Hän maalaa erilaisin vedoin yksinkertaisia merkkejä, ja painaa tassunjälkiä, mutta aina vähintään hän vetää silmänsä mustiksi. Toisinaan hän on saattanut kieriä tuhkassa kauttaaltaan, värjäten itsensä täysin mustaksi.

Tundrarum on ikään kuin karaistunut pohjoisen Japanin kylmänkuivissa tuulissa. Hänestä on muovautunut vakava ja sitkeä susi, joka on saavuttanut elämässään vihdoin sen pisteen, ettei tule muiden määräilemäksi. Hän elää vapaata ja kesytöntä elämää, mutta siitä huolimatta onnellisuus ei paista hänestä. Hän on ikään kuin unohtanut, miten kunnolla hymyillään ja että elämässä voisi oikeasti pitää joskus ihan vain hauskaa. Hän suhtautuu asioihin aina tosissaan, myös herkästi sellaisiin, mitkä on tarkoitettu vitsailuksi. Puheliaisuus on karissut hänestä jonnekin, eikä hän ole järin aloitteellinen keskustelujen suhteen, vaan jos vastapuoli ei ole papupata niin hänen seurassaan saa varautua alati välille laskeutuviin hiljaisuuksiin. Tundra itse ei niitä tosin koe vaivaannuttaviksi, vaan hän oikeastaan nauttii siitä kun voi vain olla. Hän on sellainen, kenet voisit ottaa milloin vain puolellesi taisteluun, mutta ketä et koskaan haluaisi neuvottelemaan puolestasi. Hänessä ei ole diplomaatikon vikaa, sillä hän osaa olla lyhytnäköinen ja impulsiivinen.

Ja mitä tosiaan tulee taisteluun, niin Tundrasta on kasvanut entistä rohkeampi ja hurjempi, joka kokee suorastaan raivokasta suojelunhalua niitä kohtaan, jotka eivät pysty, uskalla tai osaa puolustaa itseään. Näistä erityisesti korostuvat pennut, nuoret ja naaraat. Erityisesti punaista hän näkee, jos käsillä on tilanne, missä uros on mahdollisesti hyväksikäyttämässä edellä mainittuja. Tundrarum osaa olla kärsivällinen, mitä tulee varjostamiseen ja tarkkailuun, mutta toimii loppujen lopuksi hyvin impulsiivisesti, mikä ajaa hänet myös aiheettomiin yhteenottoihin. Hän on vihollisilleen samaan aikaan armoton ja kunniallinen. Toisaalta hän ei epäröi surmata sellaisen kohtalon ansainnutta, tai seurata ”silmä silmästä, hammas hampaasta”-periaatetta, mutta harvemmin hän tappaa ketään antautuvaa. Hän ei näe kuolemaa rangaistuksena, vaan ennemminkin vapautuksena, minkä jälkeen tuon ei enää tarvitsisi vastata mistään mitä on tehnyt. Taisteluissa hän arvostaa rehtejä kaksintaisteluja vailla selän takaa tehtyjä yllätyshyökkäyksiä.
Hengelliseksi Tundraa ei voi täysin sanoa, mutta jotain palasia sellaisesta hän omaksui vietettyään aikaa Hokkaidolla olevan Kegg’lunereihin kuuluneen suden kanssa. Tuo kertoi hänelle esivanhemmista ja hengistä, ja vaikka hän ei aivan kaikkea sulattanut, niin hengiltä hän alkoi hakea tukea kasvulleen. Siinä missä hän aina lähinnä kieri tuhkassa naamioidakseen itsensä, hän alkoi enemmänkin piirtää itseensä kuvioita tassuillaan. Tällainen maalailu on hänelle eräänlainen rituaali etenkin silloin, kun hän tietää olevansa lähdössä operaatioon tai taisteluun, ja hän uskoo henkien valavan voimaa eri kuvioiden kautta eri kehonosiin. Ennen kaikkea tämä hiljainen maalaushetki valaa rauhaa mieleen.

Tundrarum vastustaa vahvasti suuria laumoja, eli lähinnä päälaumoja. Hänen mielestään on järjenvastaista, että yksi koiraeläin olisi millään tavalla pätevä päättämään kymmenien laumalaisten asioista. Hän on omakohtaisesti kokenut, miten yksilön tarpeet ja hätä hukkuvat suurlaumassa, ja onkin nyt omistanut ison osan itsestään auttamaan näitä hätää kärsiviä. Hän on ”vapauttaja”, susi, joka kiertelee laumojen lähettyvillä auttaakseen pois sellaiset, jotka haluavat, mutta eivät uskalla tai kykene siihen yksin. Sillä ei ole väliä, mitä lajia tai rotua edustaa, sillä hän on aikoja sitten luopunut Monarkiassa viljellystä koiravihasta. Hän on etevä työssään, osaten kätkeä pakoonlähtijän jäljet, ja tarpeen tullen jättäytyä itse muuriksi takaa-ajajia vastaan. Autettujen perään hän tarvittaessa katsoo ja huolehtii tarvittavan verran, mutta aina lopulta hän päätyy yksinäiselle polulle, kun autetut hakeutuvat uuteen laumaan. Hän on tällä hetkellä yksinäinen sielu, jopa erakkomainen, mutta oikeasti jopa hän kaipaa seuraa. Hänen omissa haaveissaan on saada pienempi yhteisö, missä kaikki tuntisivat kaikki, kaikki pitäisivät toistensa puolia, eikä vain yksi päättäisi kaikkien puolesta asioista.

Tundrarum syntyi Susien Monarkiaan. Hänen emonsa, perinteitä kunnioittava Karenna, tutustutettiin lauman pariin saapuneeseen vieraaseen urokseen, Tartakiin. Tartak oli tullut aina Venäjältä asti, etsimään sukuaan Japanista, mutta ennen pitkää luovuttanut ja päättänyt liittyä Susien Monarkiaan. Tartak oli mielenkiintoinen persoona, monien mielestä kenties myös hieman outo, omaten erilaisia uskomuksia muun muassa henkiin. Kahden eri maailman edustajan välille solmittiin liitto, osittain naarassuden perheen painostuksesta, sillä muukalainen oli onnistunut tekemään heihin vaikutuksen. Häät vietettiin rakkaudettoman liiton kunniaksi, mutta kun aikaa kului, kaksi sutta oppi välittämään toisistaan. Tästä noin puolen vuoden päästä he saivat perheenlisäystä.
Kaikki ei mennyt kuitenkaan, kuten piti. Susille syntyi kolme pienokaista, joista kaksi oli jo valmiina kuollut. Pentujen isä kauhistui, ja uskoi vankasti, että hänen uskomuksiinsa nojaten esi-isät olivat rankaisseet häntä jostain syystä. Huolimatta siitä, että yksi pennuista oli elinvoimainen, Tartak tuntui menneen täysin hengistä sekaisin ja katosi lauman keskuudesta. Häntä yritettiin etsiä, tuloksetta, ja tuore äiti vaipui suruun. Ja, lopulta, suru kovettui tuon ylle katkeruuden kylmäksi kuoreksi.

Tundrarum varttui ainoana pentuna äitinsä kanssa, ja hänen elämänsä oli hyvin tavanomaista nuoren sudenpennun elämää. Oli kiellettyjä seikkailuja, äidin kovilla oppitunneilla istumista, ja ystävyyssuhteiden rakentamista. Hän kuuli äidiltään jonkin verran isästään ja tuon uskomuksista henkiin, mutta lähinnä ikävään sävyyn. Lähestyessään toista ikävuottaan, alettiin Tundraa valmistella avioliittoon. Hänelle opetettiin entistä ankarammin, millainen hyvän vaimon tulisi olla: koska hän oli ainoa selvinnyt pentu, lankesi suvunjatkamisen raskas taakka suoraan hänen harteilleen. Vaimouteen tuntui kiteytyvän kaikki se, mitä Tundra ei halunnut olla. Hän kiukutteli, kapinoi, itki ja huusi ettei sellaista elämää halunnut, mutta sydänsäröinen äiti uskoi vankasti tietävänsä nuorempaansa paremmin asioiden luonnollisen kiertokulun. Karenna korosti pennulleen, että puolison tulisi löytyä nimenomaan oman lauman keskuudesta. Ulkopuolisiin ei ollut luottamista, sen hän oli kokenut omakohtaisesti.
Tundran luona vieraili milloin ketäkin sulhasehdokkaita, keiden edessä hänet oli pakotettu käyttäytymään, kuten sievän neidon kuului. Hän inhosi joka hetkeä. Eräänä kertana hän sitten karkasi, juoksi kauas, aina siihen saakka, kunnes kohtasi syrjäisemmän maalaisasunnon. Rohkeaa nuorikkoa kiinnosti outo rakennus, ja eräästä pihapiirin rakennuksesta hän löysi kasoittain hiiltä ja tuhkaa. Sotkettuaan varpaansa tuohon outoon aineeseen, sai hän idean. Hän kieri tuhkassa aina siihen saakka, kunnes oli mustaakin mustempi, ja siitä alkoi hänen kaksoiselämänsä. Susien Monarkiassa hän oli Tundrarum – nuori, nöyrä naaras. Laumansa ulkopuolella hän taas oli ei kukaan – kesytön ja vapaa sielu, hiilenmustalla turkilla varustettu. Tällä uudella identiteetillään hän sai elää juuri haluamansalaista elämää, tutustua ulkopuolisiin, rettelöidä ja kilpailla, mennä miten mieli. Aina ennen kotiinpaluuta hän peseytyi joessa, ja esitti, että oli milloin kenenkin sulhaskandidaatin kanssa viettänyt päivänsä.
Ennen pitkää Tundra kohtasi lauman ulkopuolisen suden, Mikarun, jonka kanssa hän ystävystyi. Tuo viikatetta aseenaan käyttävä susi oli sitä mieltä, ettei Tundran kuuluisi joutua sietämään sitä, miten joku muu käsikirjoittaisi hänen elämänsä. Tundra ei kuitenkaan halunnut jättää äitiään tai laumaansa, joten hän tyytyi tapaamaan Mikarua salaa. Ennen pitkää kaksikon välille alkoi muodostua ystävyyden rinnalle jotain muuta, sellaista, minkä sanoittamisessa arkailtiin. Eikä sellaisia sanoja ehditty edes muodostaa, kun Tundran elämässä tapahtui käännekohta.

Tundra tultaisiin naittamaan Fenrir-nimiselle sudelle, ja häät järjestettäisiin piakkoin. Tämä oli nuorelle sudelle liikaa, ja mittansa täyteen saaden hän karkasi. Pakomatkalla ei ollut helppo, ja hän tulikin itsensä Feniririn yhyttämäksi, sillä tuo ei ollut luvatustaan päästämässä niin helposti irti. Kohtaaminen ajautui lyhyeksi, mutta vimmaisaksi taisteluksi, mistä viimein irtautumaan päästessään Tundra oli saanut urokselta pysyvän arven kasvoilleen. Ennen pitkää kaikki takaa-ajajat oli karistettu, mutta silti Tundra ei uskaltanut pysähtyä, vaan jatkoi taivaltaan tunnemyrskyssä kohti pohjoista. Hän oli kauhistunut, surullinen, järkyttynyt ja vihainen samaan aikaan. Samaan aikaan hänen sisällään kyti vahva päätös siitä, että hän halusi tulla sellaiseksi, jota ei enää ulkopuolisten toimesta haluttuun muottiin laitettaisi.
Hän matkusti Hokkaidoon, vanhan laumansa entisille asuinseuduille, ja päätti aloittaa vahvistumisensa sieltä. Hän treenasi, ja keskittyi puhtaasti rakentamaan voimaa. Taktiikaksi valittiin se, että jokainen joka yrittäisi sanoa hänelle miten hänen tulisi elää, saisi pataan. Hän vietti paljon aikaa yksin, mutta ennen pitkään törmäsi muutaman suden yhteisöön, jotka aikanaan Monarkian lähdettyä olivat syystä taikka toisesta jääneet vanhoille alueille. Häneen suhtauduttiin epäluuloisesti, yhtä lukuun ottamatta: hänen tapaansa tundrasusi lajiltaan oleva uros oli ystävällinen ja tarjosi niin seuraa kuin apuaan. Häneltä Tundra oppi monenmoista: erikoisiskun, sekä sai kuulla tuon elämänkatsomuksesta henkiin ja esivanhempiin. Tundra suhtautui äitinsä puheiden takia alkuun moiseen vähintäänkin skeptisesti, mutta lopulta hieman lämpeni henkipuheille. Tuhka, mihin hän oli nuoresta pitäen itseään verhoillut, alkoi muuttua pelkästä naamioimiskeinosta eräänlaiseksi rituaaliksi: erilaisin turkkiinsa piirretyin kuvioin hän alkoi uskoa, että voisi valjastaa henkien voimia itseensä.
Vuodenajat vierivät, ja lopulta Tundrarum tunsi olevansa valmis palaamaan Honshulle. Susiuros toivoi hänen jäävän, mutta ei lopulta hennonnut estää, kun Tundra vääjäämättä halusi palata. Hänen aikomuksenaan ei ollut piileskellä koko loppuelämäänsä, vaan hän aikoisi viimein elää aidosti vapaana. Niin hän lähti, ja jätti taakseen mentoriksi muodostuneen suden, joka ei ollut missään vaiheessa uskaltanut kertoa olevansa oikeasti Tundran isä Tartak.

Peleissä tapahtunut
Tulossa!

Isä: Viktor Voron (Harhakuva)
Äiti: Karenna (Sleepless)
Sisarukset: Kaksi nimetöntä ✝

Ihastus: ---
Kumppani: ---
Jälkeläiset: ---

- Tundrarum on aseksuaali.
- Hän omistaa muutaman erikokoisen pussukan, joita käyttää kuljettaakseen erinäisiä kasveja sekä ihmisiltä vietyä tuhkaa aina silloiseen kotiluolaansa. Mukanaan hän ei niitä muuten kanna.
- Ei omista vakituista kotia, vaan vaihtelee aina ns. tukikohtaansa. Suosii kallioon muovautuneita luolia.
- Kasvojen arpi symboloi ensisijaisesti hahmon lapsenomaisen viattomuuden säröytymistä.
- Hänen äänekseen voisi kuvitella Amy Mansonin näyttelemän Meridan: 1 2
- Tunnusbiisinä on Auri - Night 13
- Kuvagalleria!